Vahva yhteys

Itselleni karjalaisen kulttuurin myyttisyys ja salaisuudet ovat aina olleet läsnä isoäitini juurien kautta. Karjalaisuudesta ei kotona juuri puhuttu, siksi romantisoin ja nostalgisoin sitä. Yksi konkreettinen karjalainen perintö ovat kuulemma vahvat ja paksut hiukseni. Saatan myös käyttää karjalaista sanontaa avot sie. Haluaisin oppia Karjalasta lisää, mutta ihmiset, joilta kysyä, vähenevät vauhdilla. Karjalaisuus kuitenkin yhdistää ja kiinnostaa. Mielenkiintoni herää varsinkin, jos joku ikäiseni kertoo omaavansa karjalaisia juuria. Karjalaisuus on elävä rihmasto.

Asuin ensimmäiset 20 vuotta karjalaisissa kulttuuripitäjissä. Opin jo nuorena, että karjalaiset ovat moninainen ja diversiteetissään rikas kansa. Karelianismi maalaa kansallisromanttisen stereotypian, jonka ihmiset usein liittävät karjalaisuuteen. En identifioidu siihen, tunnen itseni lähinnä esineellistetyksi. Asuinvuodet Pariisissa antoivat itsevarmuutta, kun helsinkiläiset yrittivät opettaa minut pois karjalaisesta suorapuheisuudestani. Koen turvaa moninaisuuden keskellä. Se suojelee omaa erilaisuuttani.

Ystävänpäivisin keitän karjalaisen kauraryynikiisselin ja kutsun porukan koolle. Leivoin piirakoita Makulihaan 15 vuotta. Minut valittiin myös 39. parhaaksi karjalanpiirakkamestariksi vuonna 2011. Yhdellä Venäjän-reissuistani etsimme erään naisen kotipihaa tuloksetta. Hän ei kokenut tuntevansa enää juuriaan, se kosketti. Pelottaa, että paikkatuntemus katoaa meidän evakkojen myötä. Näemme päivittäin juuremme seinällä olevasta Mualaan vaakunasta. Onneksi karjalaisuus yhdistää ja ruokaperinne elää yhä. Lapsenlapsetkin osoittavat jo kiinnostuneisuutensa.

Olen alkanut ajatella äidin puolen perintöäni vasta aikuisiällä. Sain tosin jo lapsena palautetta voimakkaasta tunneilmaisustani. Sen sanottiin johtavan ongelmiin. Huomaan käyttäväni juuriani perusteena tavalleni puhua paljon, olla vieraanvarainen, kiinnittyä ihmisiin – jatkuvalle oman maisemani etsimiselle. Olen vasta hiljattain tajunnut, kuinka vähän olen miettinyt Suomen alueellisia kulttuurieroja esimerkiksi deittailussa. Haluaisin vierailla isomummuni asuinseuduilla, saada konkretiaa kokemalleni immateriaaliselle perinnölle.

Karjalaisuus merkitsee sukua ja yhteyttä pitkään esipolvien ketjuun. Jotkut pitävät outona, että identifioidun karjalaiseksi, koska olen sitä ”vain” osittain. Isoisovanhempani elivät käytännössä omavaraisesti. Siihen pyrin itsekin. Asun luonnon läheisyydessä, sienestäminen ja marjastaminen ovat tärkeitä. Ukkini oli Karjalan evakko, hän piti sukututkimusta arvossaan. Karjalaisuus on kuitenkin elävä kulttuuri, se tapahtuu nyt. Se on musikaalisuutta, vieraanvaraisuutta. Olen myös vastikään alkanut opiskella karjalan kieltä.