Q&A: Ballroom kotina

Teksti: Fiona ‘Elone
Kuvat: Фелингер Екатерина, Mikael Örtenheim, Janette Mirjamo Photography
Toukokuu 7, 2021

Ballroom-kulttuurilla on pitkät juuret, jotka yltävät 1800-luvun lopulle. Tuolloin HLBTIQA+-vähemmistöt Yhdysvalloissa kokoontuivat juhlimaan muun muassa salakapakoihin ja kabareihin. 1920-luvulla pääasiassa Mustien ihmisten asuttamassa Harlemissa ryhdyttiin järjestämään drag ball -tapahtumia, joissa queer-ihmiset tanssivat ja kisasivat toisiaan vastaan sukupuolinormeja rikkovissa asu- ja kauneuskilpailuissa. Näistä kilpailuista kehittyivät myöhemmin erilaiset fashion-, beauty-, realness-, runway ja voguing-kategoriat, joissa nykypäivän ballroom-tapahtumissa kisataan tuomariston edessä, joka arvioi esiintyjiä numeroin 1–10.

Ballien saavuttaessa yhä laajempaa kiinnostusta kävi selväksi, että kilpailuissa suosittiin valkoisia ihmisiä ja kauneusihanteita. Vastareaktiona tälle QBIPOC-ihmiset (queer Black Indigenous People of Colour) alkoivat järjestää 1960-luvulla omia drag ball -tapahtumiaan, joista kehittynyt underground-skene tarjosi erityisesti afrikkalaisamerikkalaisille ja latinx-taustaisille queer-ihmisille turvallisemman tilan olla ja ilmaista itseään. 

Yhteiskunnan syrjimät ja usein biologisten perheidensä hylkäämät Mustat ja Ruskeat queer-ihmiset alkoivat muodostaa itse valitsemiaan perheitä (eng. ”chosen family”), joita kutsuttiin taloiksi (”houses”). Talot muodostuivat lapsista (”children”) ja talon vanhemmista (”mother”/”father”), jotka tarjosivat lapsilleen kodin ja yhteisön sekä tukea ja turvaa, jota he eivät saaneet muualta.

Eri talot kisasivat toisiaan vastaan balleissa, joiden kategoriat kehittyivät ja runsastuivat jatkuvasti. Näin syntyi myös vogue-tanssityyli, joka levisi myöhemmin valkoisen yleisön tietoisuuteen Madonnan samannimisen musiikkivideon myötä. Sittemmin ballroom-kulttuuri on ollut esillä valtavirtapopkulttuurissa muun muassa televisiosarja Posen kautta. 

Ballroom-kulttuuri on vuosien saatossa kasvanut yhä mittavammaksi ja levinnyt myös maailmalle. Mutta miltä Mustien ja Ruskeiden queer-ihmisten tarpeesta syntynyt kulttuuri näyttää nykypäivän Suomessa? Haastattelimme kolmea suomalaisen ballroom-skenen vaikuttajaa.

Roza Coco Ahmad

Mistä Suomen ballroom-skene on saanut alkunsa?

Historiaa on pian 10–11 vuoden edestä. Virpi Kurkihovi ja Venla Vuorio ovat ne kaksi, joita kutsumme Suomen pioneereiksi. Me nuoremmat harrastajat saimme oppimme heiltä ja sittemmin olemme alkaneet kehittää skeneä eteenpäin. Alkuvuosina Suomessa kävi paljon The Iconic House of Ninjan jäseniä opettamassa voguingia: Danielle Polanco, Benny Ninja, Archie Burnett ja Javier Ninja.

Miten itse päädyit skeneen mukaan?

Olin vuoden mukana tanssikoulu DCA:n Street Crew -ryhmässä ja siellä aloin myös käydä Virpin ja Venlan tunneilla. Se oli todella tanssikoulumaista, todella etuoikeutettua. Eihän kaikilla ollut todellakaan varaa siihen, vain tietyt ihmiset pystyivät tulemaan tunneille, maksamaan niistä ja olemaan osa kulttuuria sitä kautta. Ei ollut kaikille avoimia sessareita tai ilmaisia treenejä. Oli tanssitunnit ja kisaryhmiä, ehkä pari kertaa vuodessa työpajoja, joihin jengi tuli ulkomailta opettamaan ja pari tapahtumaa eli ballia vuoden aikana. Emme vielä täysin ymmärtäneet, mitä ballroom-kulttuuri on.

Miten skene on kehittynyt sellaiseksi kuin se on tänä päivänä? 

Siihen meni jonkin aikaa. Pikkuhiljaa skenet eri puolilla Eurooppaa alkoivat kehittyä. Niin sanotut ball-promoottorit tai tapahtumatuottajat eli tässä tapauksessa yhteisön leaderit ryhtyivät tuottamaan balleja ja järjestämään sessareita. He veivät skeneä yhteisöllisempään suuntaan. 

En ikinä unohda, kun yksi mentoreistani, Marina Peuranen, kysyi minulta, ymmärränkö mistä ballroom on oikeasti lähtöisin. Hän sanoi, ettei ikinä opettaisi tanssikouluissa vaan menisi mieluummin vaikka nuorisotaloihin pitämään tunteja. En tajunnut, mitä hän tarkoitti ennen kuin asuimme puolisoni kanssa Hollannissa, jossa ihmiset järkkäsivät todella edullisia sessareita nuorisotalon tyyppisessä kompleksissa. Sisäänpääsy maksoi ehkä femman ja siellä oli todella hyviä opettajia ja törkeän hyvä meininki. Silloin tajusin, että näinhän tämän pitäisi mennä. Kun muutin takaisin Suomeen, yritin tuoda oppimani mukanani tänne.

Mitä autenttinen ballroom tarkoittaa sinulle? 

Kun matkustin Nykiin 2012, tajusin, että vau, me olemme Suomessa aivan pihalla. Mietin, millainen suomalainen ballroom-kulttuuri oikein on, mitä me teemme ja miksi? Aito ballroom on energiaa, yhteenkuuluvuuden tunnetta, voimaantumista. Se on tietynlainen elämäntyyli ja kulttuuri.

Järjestimme Nadia Farghalyn kanssa tänä keväänä BIPOC- ja QBIPOC-sessareita. Niiden tavoitteena oli vahvistaa suomalaista ballroom-yhteisöä ja luoda lisää tilaa Mustille ja Ruskeille ihmisille yhteisön sisällä. Sen toteuttaminen on ollut meidän unelma. Olemme jo pitkään puhuneet, että on pakko tehdä jotain radikaalia, jotta pystymme tarjoamaan tilaa juuri niille ihmisille, jotka sitä kaipaavat. Ihmisille, jotka saattavat tuntea ulkopuolisuuden tunnetta, kun he menevät tanssikoulun tanssitunnille, koska ovat ainoita BIPOC-henkilöitä siellä. 

Ensimmäisissä BIPOC- ja QBIPOC-sessareissa oli molemmilla kerroilla paikalla vähän yli 20 henkeä. Facebook-ryhmässämme on noin 30–40 ihmistä. Suomessa on ballroomista kiinnostuneita ihmisiä, mutta jonkin esteen tai jarrun vuoksi he eivät ole tulleet skeneen sisään. Toivon mukaan näiden sessarien kautta saamme sitä porukkaa messiin. 

Jos saisit päättää, miltä Suomen ballroom-skene näyttäisi 10 vuoden päästä? 

Haluaisin yhä enemmän, että voguing otettaisiin täysin ulos tanssikoulukontekstista. Unelmoin myös siitä, että löytäisimme paikan, jossa voisimme vain hengata ja mahdollisesti saisimme pientä rahoitusta, jotta voisimme palkata yksittäisiä opettajia aina silloin tällöin opettamaan ja pitämään luentoja. Silloin ei tarvitsisi aina miettiä, mistä löydämme turvallisen tilan ja saamme rahaa.

Uskon yhteiskunnan olevan pikkuhiljaa menossa siihen suuntaan, että mekin uskallamme jatkossa hakea apurahoja. Pari vuotta sitten äänensävy oli ihan eri. Nähdäkseni voguing on suhteellisen mainstream nykyään Posen, Legendaryn ja muiden samankaltaisten tv-ohjelmien myötä. Myös sosiaalinen media on vaikuttanut ilmapiirin muutokseen. Ihmiset ovat nykyään ottamassa nopeammin kantaa asioihin ja call outtaamassa epäkohtia. Tekemisen meininki on muuttunut sellaiseksi, että jengin täytyy olla oikeasti tosi hereillä ja minusta sen aika on nyt tai ei koskaan.

Mistä olet saanut rohkeutta alkaa toteuttaa näitä asioita? 

Suomen meininki on haastava. Täällä on ulossulkevat instituutiot, rakenteet ja portinvartijat. On niin monta estettä. Avaat yhden oven ja toteat, että ”voi vittu, vielä on näin pitkä matka sinne, missä pitäisi olla”. 

Muutama vuosi sitten Caroline Suinner ja Ervin Latimer pyysivät minua soittamaan ensimmäisellä My Neck My Back -klubilla. Vastasin, ettei minulla ole siitä hajuakaan, en ole DJ, mutta he vaativat, että tulen. Kun joku puski tekemään uusia asioita, minulle avautui ihan järkyttävä määrä työmahdollisuuksia. Se duuni, mitä Ervin teki ja keitä hän buukkasi ja raahasi mukanaan noihin tapahtumiin kulminoitui siihen, että pääsimme Flow’hun esiintymään. Ja se tapahtui DJ-toimintani kautta, ei siksi, että olen tanssija tai ballroom-yhteisön jäsen.

Tajusin, että jos pusken tarpeeksi kauan, minulle avautuu tiettyjä ovia ja kun ne avautuvat, niin minähän raahaan ballroom-skenen mukanani. Yhteisön jatkuvan työn ja kamppailun tuloksena pääsemme pikkuhiljaa eteenpäin ja instituutioiden ovista sisään. Kaikki eivät välttämättä tiedosta sitä, mutta kukaan meistä ei tekisi täällä mitään ilman yhteisöä ja sen tukea.

Nadia Farghaly

Milloin olet tutustunut ballroomiin? 

Tästä on jo aikaa, joskus 2010–2011. Sehän ei silloin varsinaisesti ollut mitään ballroomia ja matka oikeaan ballroom-yhteisöön Suomessa on edelleen pitkä. Sen aikainen tanssiopettajani alkoi käydä vogue-tunneilla ja kun hän innostui, hän alkoi opettaa niitä juttuja meille oppilailleen. 

Meillä oli erilaisia skaboja ja balleja, mutta se oli sellainen yksi mössö. Ei niissä jaettu hirveästi kategorioita, eikä ollut ymmärrystä siitä, miten monitasoinen koko kulttuuri on ja mitä autenttisuus merkitsee.

Mitä autenttisuus tarkoittaa sinulle?

Aitoutta ja ymmärrystä siitä, mistä ballroom-kulttuuri tulee. Ei riitä, että sitä opiskelee. Se on essence, feeling. Kyllähän kaikki ballroom-harrastajat varmasti tietävät, mistä se tulee, mutta miten se on kehittynyt? Miten ketju on lähtenyt liikkeelle? Miten kategoriat ovat syntyneet ja mistä tarpeesta?

Osa kategorioista on syntynyt selviytymistarpeesta. Esimerkiksi realness-kategoriat: Oletko cis-passing trans-ihmisenä? Kyse ei ole vain siitä, että haluaa näyttää upealta vaan siitä, selviääkö elämässä. Ja sitä ballroom opettaa. 

Ballroom menee niin paljon syvemmälle kuin ihmiset Suomessa ymmärtävät. Siitäkin on nyt puhuttu paljon, mihin ei-binääriset ihmiset niin sanotusti tippuvat, sillä ballroom on todella binäärinen ja perustuu vahvasti estetiikkoihin maskuliininen-feminiininen ja mies-nainen. Kun keskustelee näistä asioista täällä Suomessa, huomaa, etteivät ihmiset ihan tajua vielä. Se johtuu siitä, että ei ole päästy pois Suomesta. Täällä on niin erilaista, pelkästään energia on erilainen. Esimerkiksi jenkeissä, missä ballroom on syntynyt, ei skenessä ole valkoisia ihmisiä juuri ollenkaan. En tarkoita, ettei saisi olla, mutta ballroom on nimenomaan ollut se paikka, johon Mustat ja Ruskeat queer-ihmiset menevät ja voivat kokea, että kaikki näyttävät heiltä, toisin kuin valtavirtayhteiskunnassa.

Toimit itsekin fasilitoijana luomalla tiloja ja tapahtumia ballroom-kulttuurille. Millaisia asioita pyrit luomaan näillä tiloilla?

Me fasilitoijina haluamme representaatiota, ottaa tilat takaisin heille, joille ne kuuluvat. Toivon, että jonain päivänä skene pyörii niin hyvin, etten minä Ruskeana cis-naisena olisi keskeisessä asemassa, puhumassa kovaan ääneen tai kutsumassa ihmisiä mukaan vaan he tulisivat itse. Se olisi ihan parasta.

Johtohahmojen pitäisi olla Mustia ihmisiä ja trans-ihmisiä, ja meidän muiden heidän tukijoitaan, mutta samaan aikaan varsinkin täällä Suomessa työtä on vielä paljon. Ei-marginalisoiduilla ihmisryhmillä on jo niin paljon representaatiota ja näkyvyyttä yhteiskunnassa. Ballroom on juuri se tila, jossa se käännetään päälaelleen, mutta nyt emme pysty tekemään sitä, koska tilanne on niin epätasapainossa.

Mitä itse saat ballroomista?

Saan ja olen saanut todella paljon. Kulttuuri on tukenut omaa henkistä kasvuani ja tottakai myös yhteisön kasvua. Yhteisö ei tosin tunnu vielä siltä, miltä haluaisin sen tuntuvan. Vaikka minulla on skenessä todella rakkaita valkoisia ystäviä, sen kyllä näkee ja kuulee, etteivät valkoiset ihmiset  yleensä ymmärrä rodullistettua kokemusta. Se on raskasta. Koen myös, että valkoiset seksuaalivähemmistöt halutaan kovasti nostaa rodullistettujen rinnalle, vaikka ballroomin ensisijainen tarkoitus on tarjota tila jälkimmäisille.

Haluaisin päästä pisteeseen, jossa minun tai muidenkaan ei tarvitsisi enää puhua näistä asioista ja omista henkilökohtaisista kokemuksista, koska ympärillä olisi ihmisiä, jotka jakaisivat ja ymmärtäisivät ne jo niin hyvin.

Ballroomissa olen saanut tutkia paljon seksuaalisuuttani ja sitä, mitä en saa olla yhteiskunnassa, koska en ole mies ja erityisesti koska en ole valkoinen. Totta kai olen saanut tutkia myös omaa kehonkuvaa. Senkin takia nämä tilat ovat todella tärkeitä minulle, erityisesti kategoriat, kuten Sex Siren ja Body. Tilassa saa rikkoa normeja ja juhlistaa sitä, mitä yhteiskunnassa ei juhlisteta, olla sitä, mitä yhteiskunnassa ei voi tai ei saa olla.

Kuulutko taloon vai oletko niin sanotusti free agent?

Meillä on ballroomissa kaksi skeneä, jotka toimivat rinnakkain. Major scene, eli pääskene, on se isompi, vakavampi, kilpailullisempi ja jotenkin varteenotettavampi. Sen lisäksi on kiki-skene, joka käytännössä toimii ihan samalla tavalla mutta on leikkimielisempi ja opettavaisempi. Se on myös nuoremmille ihmisille paikka kokeilla ja oppia. 

Kiki-skenessä kuulun Kiki House of Angelsiin eli olen Nadya Angels, mutta major-skenessä olen 007 eli vapaa agentti, koska en kuulu vielä taloon. Major ballissa sillä ei ole mitään väliä, että olen Angels. Kaikki, jotka kuuluvat samaan taloon, osallistuvat major-talojensa kanssa, mutta kiki-skenessä kilpailemme joukkueena.

Mitä kiki-taloon kuuluminen merkitsee sinulle?

Ennen kaikkea sitä, että minut nähdään, että on tukiverkko ja kontakteja. Angels toimii eri Euroopan maissa. Kun matkustaa jonnekin, on kiva, että paikassa on ihmisiä, joiden kanssa viettää aikaa ja joihin tutustua. Monet lähimmistä ystävistäni kuuluvat samaan kiki-taloon kanssani.

Minulla on biologinen perhe, joka tukee minua todella paljon. On kuitenkin paljon asioita, joita en pysty jakamaan heidän kanssa ollenkaan. Tuntuu hyvältä, että niitä asioita voi jakaa ja käsitellä muiden kanssa. 

Tanskalais-egyptiläinen ballroom-esiintyjä Samara Revlon sanoi todella hyvin, että meidän pitää miettiä, mitä talon vanhemmat voivat antaa meille. Hän käytti esimerkkinä sitä, miten hänen oma äitinsä ei ole voinut opettaa hänelle, millaista on olla trans-ihminen tai edes POC-ihminen. Se resonoi minussa todella paljon. Talon vanhemmilta voi saada paljon johdatusta ja tukea niissä asioissa, joissa omat vanhemmat eivät ole välttämättä pystyneet sitä antamaan.

Jos saisit päättää, miltä Suomen skene näyttäisi viiden vuoden päästä?

Oh my God. Täällä olisi paljon väriä. Ehkä ei vielä viiden vuoden mutta kymmenen vuoden kuluttua. Toivoisin, että kaikki johtohahmot olisivat Mustia ihmisiä ja trans-ihmisiä. Heillä olisi ohjat käsissään ja näkemys, mihin suuntaan ohjata skeneä. 

Toivoisin, että meillä olisi useampia ballien järkkääjiä, useampia talojen vanhempia. Koen, että Suomessa talon nimekkyys ja maine painavat edelleen kaikkein eniten. Tämä johtuu siitä, ettei ihmisillä ole vielä ymmärrystä siitä, mitä tieto, kokemus ja taidot ovat, ja että ne ovat jokaisen yksilöllisiä saavutuksia, eivätkä kulje automaattisesti käsi kädessä talon nimen kanssa. Kun ei ole perspektiiviä, ei osata arvioida asiaa. Vasta kun ihminen oppii tuntemaan skeneä Suomen rajojen ulkopuolella, kulttuuria ja sen historiaa, alkaa hän pikkuhiljaa oivaltaa, mistä siinä on kyse. 

Olen itsekin edelleen matkalla ja ymmärrykseni lisääntyy koko ajan. Se on ihanaa. Oppimisen myötä voi nähdä mistä liike tulee, pelkästään siitä miten ihminen liikkuu. Tuleeko se sydämestä, onko esiintyjän olemus harjoiteltu vai ymmärtääkö hän oikeasti ballroomin ja voguingin liikekieltä, the language. Se on todella hullu fiilis, mutta se on makeaa. 

Toivoisin myös, että saisimme Suomea vähän enemmän maailmankartalle, että ihmisillä olisi mahdollisuuksia matkustaa ulkomaille ja käydä oppimassa muilta skenen aktiivisilta jäseniltä ja meiltä tulisi sellaisia kovia tekijöitä ja isoja vaikuttajia, jotka vaikuttaisivat myös ballien ulkopuolella. Toivoisin, että meillä olisi Suomessa enemmän ballroom-aktiiveja, jotka edistäisivät muutosta myös muualla yhteiskunnassa.

Angel

Milloin tutustuit ensimmäistä kertaa ballroom-kulttuuriin?

Marraskuussa 2019. Virpi Kurkihovi oli kutsunut minut osallistumaan balliin, kun esiinnyin My Neck My Back -tapahtumassa. Vastasin myöntävästi, mutta minua jännitti liikaa, enkä lopulta mennyt. En tiennyt, mitä odottaa. Myöhemmin tapasin hänet uudestaan yhteisen ystävän häissä ja Virpi vannotti, että nyt minun täytyy tulla. Silloin päätin mennä. 

Muistatko, miltä tuntui kilpailla ballissa ensimmäistä kertaa? 

Kävelin European Runway -kategoriassa – and your bitch won. 

Sinä päivänä heräsin innoissani. Ajattelin: ”On ensimmäinen ballisi, älä jännitä. Mene vain ja ole oma itsesi, sillä siitä tässä kaikessa on kyse. Kukaan ei tuomitse sinua täällä.” Minua pelottaa usein muiden arvostelu ja tyhmältä näyttäminen. 

Käveltyäni ensimmäiset kympit ballissa ajattelin, että okei, kaikki on hyvin. Sitten aloin bätlätä ja ihmiset alkoivat kannustaa. Mietin, että tapahtuuko tämä oikeasti? Olenko minä näin hyvä? Viimeisessä battlessa kisasin yhtä Suomen legendaa vastaan, joka kuuluu major-taloon. Voitin ja hän sanoi, että olin ansainnut voittoni. 

Olin niin onnellinen löydettyäni paikan, jossa sain strut my stuff ja minua kohdeltiin kuin jumalaa. Olen aina ollut ihminen, joka pukeutuu söpöihin asuihin ja esittelee niitä ihmisten iloksi. Jos en tee sitä kadulla kuulokkeet päässä, teen sitä yksin kotona. Nyt olin löytänyt paikan, jossa voin tehdä sitä ja voittaa palkintoja.

Vihdoinkin ansaittua tunnustusta! 

Kyllä! Put some respect on my fucking name.

Mitä ballroom-yhteisö merkitsee sinulle? 

Paikkaa, jossa ei tuomita. Yksinkertaista ja kornia, mutta niin se on. Kuten missä tahansa muuallakin, ihmiset tekevät tilan. Ihmiset, jotka ovat valmiita olemaan ylpeästi omia itsejään  ja puolustamaan muita. Sellaisia ihmisiä on ballroom-yhteisössä. Superhomoja ihmisiä eri taustoista. 

Neuvoisin kaikkia osallistumaan balliin ainakin kerran. Siellä vallitsee täysin omanlaisensa vapaus. Siellä saa olla kuka on pelkäämättä mitään. Katsojana kannustaa muita, vaikka olisi selvää, että kyseessä on kilpailijan ensimmäinen kerta. Kannustamalla antaa heille itsevarmuutta ja kun ihminen saa itsevarmuutta – you can’t tell them nothing. 

Oletko suunnitellut osallistuvasi kansainvälisiin balleihin, kun se on taas mahdollista?

Kyllä. Olen valloittanut Suomen, miksi en liikkuisi eteenpäin? 

Miten näet roolisi tulevaisuudessa? Onko sinulla suunnitelmia tai unelmia? 

Olen alkanut opettaa ihmisille runway-kävelyä. It’s fun ’cause you’re imparting knowledge on hoes. Haluaisin opettaa ihmisille european runway -tyyliä ja ylipäätään koroilla kävelyä. Joka kerta, kun esiinnyn, joku tulee pyytämään, että opettaisin heitä. 

Haluaisin myös opettaa vogue femme -tyyliä. Uskon, että ollakseen hauras kukka, itseään täytyy kohdella kuin haurasta kukkaa. Voguing-tyylini on pehmeämpää ja femiiniinisempää kuin se, jota näkee balleissa. Balleissa tyyli on vittuilevampi ja energia räjähtävämpää. 

En koe olevani tanssija, koska minulla ei ole niin sanotusti rytmiä veressäni, mutta tanssiessani vogue femmeä fiilaan itseäni ja rytmi tulee itsestään. 

Miltä opettaminen tuntuu?

Ensimmäisenä kerron, että opettelen vielä itsekin. Ihmisten tulisi etsiä ja opetella asioita itseään varten, jotta he voivat löytää oman juttunsa. Se, mitä minä opetan, on mitä itse tunnen ja tiedän. 

Haluaisin lisää itsevarmuutta omassa femme-tyylissäni ennen kuin opetan sitä. Minun täytyy myös opetella lisää liikkeitä, sillä duck walk on raskas polville. Täytyy opetella, jotta itsekin kehittyy ja minun täytyy olla nykyistä parempi, jos haluan opettaa. 

Minulle on tarjottu maksua opettamisesta, mutta en kokenut sitä mukavaksi, koska nautin oppilaideni seurasta. En halua, että ihmiset maksavat jostain, josta me kaikki nautimme. Minun pitäisi ehkä olla tiukempi, koska minulla on vuokra maksettavana.

Miltä toivoisit Suomen skenen näyttävän viiden vuoden päästä? 

Ensinnäkin, että siellä olisi enemmän POC-ihmisiä. Minun näkökulmastani skene on hoivaava ja haluaisin, että useampi POC ottaisi siihen osaa. Toivoisin myös enemmän balleja. 

Entä globaalimmin, minkälaista kehitystä haluaisit nähdä ballroom-maailmassa? 

Otin hiljattain osaa paneelikeskusteluun, jossa käsiteltiin muun muassa ei-binäärisyyttä ballroom-yhteisössä. Olen ajatellut keskustelua, vaikka en haluaisi. Sen miettiminen on hyvin raskasta, mutta en saa sitä mielestäni siksikään, koska identifioidun itse ei-binääriseksi. 

Keskustelussa käsiteltiin sitä, onko ballroomissa tarvetta ei-binäärisille kategorioille. Nykyiset kategoriat ovat todella binäärisiä. Monet olivat sitä mieltä, että tarvetta ei ole, koska ballroom on ja on aina ollut binäärinen. Suurin osa kategorioista on syntynyt femme queeneille, trans-naisille, joiden täytyi saada ilmaista itseään ja silloin tarvittiin binääristä järjestelmää. Mutta entä nyt, kun koko HLBTIQA+-yhteisö on kehittynyt eteenpäin. Eikö myös ballroom-yhteisön tulisi kehittyä? 

Jos kategoria vaatii tiettyä, esimerkiksi maskuliinista energiaa, ja minä ei-binäärisenä ihmisenä koen sitä energiaa sillä hetkellä, minun pitäisi saada kävellä siinä kategoriassa sen sijaan, että minulla olisi vain jokin oma kategoria. Näin voisin mukautua skenen binäärisyyteen. 

Toisaalta haluaisin myös nähdä mitä tapahtuisi, jos syntyisi uusia kategorioita. Haluaisin nähdä, miten ihmiset ilmaisisivat itseään, sillä kategoriat ovat syntyneet juuri marginalisoitujen ihmisten tarpeesta ilmaista itseään. Kehityksen ei pitäisi koskaan loppua, sillä ihmisetkin kehittyvät jatkuvasti.