Suomeksi / English
Parantavat kertomukset: Mustien naisten matka kohti utopiaa
Minun utopiani on rakkaudenosoitus, oodi vapauden tavoittelulle ja kolonialistisista haamuista, kuten hegemoniasta, hierarkioista ja väkivallasta, vapaa rakennelma
Teksti: Nia Sullivan
Käännös: Yolanda Correa Brown
Kuvitukset: Kathleem Diémé
Joulukuu 15, 2023
Audio: Kuuntele juttu Yolanda Correa Brownin ääneenlukemana. Äänitys on tehty lukijan kotona.
Yhteisessä kamppailusamme epäoikeudenmukaisuutta vastaan toistuu kertomus, jossa yhä useammin kallistumme kohti dystopiaa. Vaikeiden ja levottomien olosuhteiden keskellä radikaalit unelmat vapaudesta tarjoavat kuitenkin lohtua ja turvapaikan läpitunkevalta epävarmuudelta. Dystooppinen tieto ohjaa olemassaoloamme ja tapaamme ymmärtää, mutta siitä huolimatta mustien ihmisten unelmat ja tulevaisuudet jatkavat kehitystään. 'Utopia' terminä herättää eriäviä tulkintoja. Usein utopiaa vierastetaan, kuin toisinajattelijaa, joka kehtaa unelmoida muustakin kuin tavanomaisesta ja tulee siten ylenkatsotuksi vastahakoisena. Vaikka se voi päinvastoin olla tapa tavoitella unelmia. Elämää antava voima, joka houkuttelee lupauksella autuudesta ja täyttymyksestä. Minun nähdäkseni utopia muodostuu ihmeellisestä, se on kangas, jolle maalaamme unelmamme täydellisyydestä, paikka, jossa autenttisuus ja mielikuvitus kietoutuvat toisiinsa.
Minun utopiani on paikka, jossa ei ole vapauden riiston asettamia rajoitteita, sosiaalisia esteitä tai huomiotta jättämistä. Siinä maailmassa mustia tyttöjä ei rajoita se, mikä on saavuttamatonta. Utopia laajentaa näkemyksiä ja edistää unelmointia tapana omaksua mustan feminiinisyyden upeutta, monimutkaisuutta sekä syvää olemusta. Se on aidon olemassaolon ruumiillistuma ja katalysaattori radikaalille uudelleen kuvittelulle siitä, miten tunnemme yhteiskunnan ja olemme vuorovaikutuksessa sen kanssa. Se, kuinka mustat naiset unelmoivat ihannetodellisuuden kiehtoo minua ja ruokkii mielikuvitustani. Se tapahtuu yhteisöllisyyden ja itsensä rakastamisen rituaalien, sekä parantumisen alkemian kautta. Tässä esseessä lähdemme matkalle, jonka myötä voimme parantua mustista utopioista kudottujen kokemusten ja visioiden avulla. Se on matka, joka kulkee sorron sokkeloisilta kujilta evoluution sarastavaan aamunkoittoon.
Tulevissa osissa käsittelemme "Hasnaan" jakamia syvällisiä oivalluksia ja kokemuksia. Hänen viisautensa on aiemmin rikastuttanut kirjallista opinnäytetyötäni, joka käsitteli sukupuolittuneita rodullisen sosialisaation viestejä sekä parantumista. Hasnaan viisaat sanat sointuvat kauniisti utopian ydinolemuksen kanssa. Yhteinen matkamme rakentuu kahden keskeisen teeman ympärille polulla sorrosta evoluutioon. Hasnaan jakamien kokemusten avulla kuljemme itsetutkiskelun monimutkaisella kentällä, tavoitteenamme paljastaa jaetuissa kokemuksissa piilevä ilon ydin.
Unelmointi
Luovuus ja mielikuvitus mahdollistavat unelmoinnin ihannetodellisuudesta. Minun utopiani on rakkaudenosoitus, oodi vapauden tavoittelulle ja kolonialistisista haamuista, kuten hegemoniasta, hierarkioista ja väkivallasta, vapaa rakennelma. Vaikka kaipaan sitä idyllistä maailmaa, olen äärimmäisen tietoinen yhteiskunnan ja historian vaikutuksista identiteettiini ja käsitykseeni maailmasta.
Tämä essee tutkii polkua idyllisen utopian luomiseen asettamalla kertomuksemme keskiöön.
Omaksumani radikaali rakkaus itseäni kohtaan on pitkän normikriittisen siivilöinnin tulosta. Se on paljastanut piilevät ennakkoluulot, jotka muovaavat olemassaoloamme ja vuorovaikutustamme sekä vaikuttavat mahdollisuuksiimme vapautua. Ihannetodellisuus ei ole pelkkä päämäärä, vaan korjaava oikeudenmukaisuus ja väylä voimaantua. Tämä essee tutkii polkua idyllisen utopian luomiseen asettamalla kertomuksemme keskiöön. Tähän lähestymistapaan sisältyy niiden viestien purkaminen ja ylittäminen, jotka pyrkivät rajoittamaan ja sanelemaan tapoja, joilla mustien naisten tulisi toimia yhteiskunnassa.
Minun utopiani on lumoava valtakunta, jossa uteliaisuus tanssii aitouden kanssa ja jossa unohdettua viisautta juhlistetaan. Se on kangas, johon maalaan sen version itsestäni, jota eivät rasita yhteiskunnan asettamat rajoitukset mustille naisille. Se on unelma, joka uskaltaa kuvitella vaihtoehtoisia olemassaolon tapoja, ja näin mahdollistaa radikaalin vapautumisen, muutoksen sekä aitouden, joita ei rajoita yhteiskunnan normit tai konventiot.
Sorto
Käydään läpi niitä näkökulmia ja ympäröivän maailman viestejä, jotka meidät on ehdollistettu hyväksymään. Mikroaggressiot varmistavat, että mustat naiset kohtaavat toistuvia stereotypioita, jotka tukahduttavat yksilöllisyytemme ja luovat meistä ahtaan kuvan. Tässä osiossa sukellamme mustaan feminiinisyyteen liittyviin stereotypioihin, joita Hasnaa on kokenut matkallaan. Niihin kuuluvat leima vihaisuudesta sekä oletukset älykkyydestämme ja kyvyistämme. Nämä käsitykset ovat tulleet esiin käymämme keskustelun myötä.
Kuvitellaan yhteenotto:
Mustiin naisiin ja tyttöihin kohdistuvat oletukset sivistymättömyydestä ja aggressiivisuudesta kumpuavat edelleen olemassa olevasta "vihaisen mustan naisen" leimasta. Perinnöstä, joka on syntynyt afrikkalaisten hyväksikäytöstä. Luotu kuva altistaa mustat naiset halventavalle stereotypioinnille, jota anti-musta kuvasto ruokkii. Se muovaa sekä heidän kanssakäymistään että koko olemassaoloaan maailmassa. Vääristynyt kuva mustista naisista vihaisina ylläpitää epäoikeudenmukaisesti ajatusta heistä epärationaalisina ja dominoivina. Taistellessaan jatkuvien stereotypioiden kanssa Hasnaa koki välttämättömäksi muuttaa käyttäytymistään välttääkseen joutumasta tällaisten oletusten uhriksi.
Stereotypiat hyvin kirjaimellisesti vaikuttavat
olemassaoloosi. Kuten se, että mustat ihmiset ovat
äänekkäitä ja väkivaltaisia. Koen, että aloin
vaientaa itseäni. En ollut enää yhtä itsepäinen
kuin olisin halunnut olla. [...] Jos hengailin
valkoisten ystävieni kanssa ja sitten näin mustia
ystäviäni, jotka tanssivat tai olivat äänekkäitä,
minua nolostutti. Mielessäni ajattelin, 'voi luoja,
pelaat suoraan stereotypiaan ja saat nämä ihmiset
ajattelemaan, että olen samanlainen.' Halusin olla
niin erilainen kuin muut, ja rakastin olla valittu
musta valkoisten ystävieni joukossa. Niin se oli
muutaman vuoden ajan. Otin paljon etäisyyttä
omasta kulttuuristani. Ajattelin, että sillä tavalla
voisin selviytyä tässä maassa."
- Hasnaa
Läpitunkeva myytti “vihaisesta mustasta naisesta” on levinnyt moniin eri kulttuureihin, esittäen mustat naiset perusluonteeltaan aggressiivisina, vaikuttaen heidän vuorovaikutussuhteisiinsa, samalla kun pelko stereotypian ilmentämisestä ohjaa jokaista liikettämme. Hasnaan huoli julkisesta kuvastaan ja vertaistensa tulkinnoista kuvastaakin laajempaa ilmiötä, jossa rodullistetut identiteetit joutuvat valvonnan kohteeksi, mikä lopulta muovaa yksilöiden käyttäytymistä sekä ilmaisua niissä identiteeteissä. Philomena Essed on teoksissaan Understanding everyday racism: An interdisciplinary theory ja Everyday racism: A new approach to the study of racism havainnollistanut "arkipäiväisen rasismin" kolminkertaisena viitekehyksenä, joka sisällyttää seuraavat toiminnot rasistisiin käytänteisiin:
1.Rodullistettujen yksilöiden marginaalisointi ja toiseuttaminen.
2. Rodullistettujen identiteettien ja perusluonteeltaan toiseutettujen ominaisuuksien problematisointi.
3. Alistaminen ja rasismin purkamisen estäminen hylkäämisen, häpeän ja hyökkäämisen kautta.
Toisinaan jopa hillitsemme eloisaa mustuutamme suojellaksemme itseämme yhteiskunnan langettamilta loukkaavilta odotuksilta.
Elämissämme mustina naisina mikroaggressiot ovat kuin näkymättömiä lankoja, jotka kutovat haitallisia stereotypioita kokemuksiimme. Ne kuiskivat korviimme, että ainutlaatuisuutemme on jollain tavalla puutteellista, luoden haasteiden sokkelon, jossa joudumme navigoimaan. Nämä pienet ennakkoluulojen nuolet saattavat vaikuttaa vaarattomilta, mutta ovat osa suurempaa järjestelmää, joka pyrkii ylläpitämään valkoisuuden valtaa meihin. Mikroaggressiot vaikuttavat meihin, kuten Hasnaan, syväluotaavalla tavalla. Ne pakottavat meidät kalibroimaan toimintamme ja vuorovaikutuksemme uudelleen, välttääkseemme stereotypiat, jotka uhkaavat määritellä meitä ihmisinä. Toisinaan jopa hillitsemme eloisaa mustuutamme suojellaksemme itseämme yhteiskunnan langettamilta loukkaavilta odotuksilta. Haluan muistuttaa, että me olemme omien kertomustemme taiteilijoita, ja meillä on valta uudelleenmääritellä ja ottaa tarinamme takaisin.
Oletukset liittyen valtuuksiin, älykkyyteen ja pätevyyteen:
[...] I work as a producer [and] people will ask someone white something before they ask me. If I give some information, they have to double-check to see if it's right.
- Hasnaa
Hasnaan tarinasta käy ilmi, kuinka mustien naisten asiantuntemuksen aliarvioiminen tai sivuuttaminen liittyy mikroaggressioihin, joiden myötä meidät nähdään vähemmän älykkäinä. Pienillä ennakkoluuloilla on suuri vaikutus, kun ne pureutuvat oletuksiin älykkyydestämme, asemastamme, pätevyydestämme ja kyvyistämme.
Toinen toistuva teema on stereotyyppien vastainen poikkeuksellisuus, jonka myötä meidät nostetaan esiin "erilaisina", erottaen meidät tavallisesta mustista ihmisistä kerrottavasta tarinasta. Tämä johtaa usein tokenismiin tai tunteeseen siitä, että on poikkeus. Tämän lisäksi lukemattomat mustat naiset ovat kertoneet, kuinka heidän koulutuksellista osaamista tai urahaaveitaan kyseenalaistetaan vertaisryhmän, opettajien ja neuvonantajien toimesta, paljastaen syvälle juurtuneet stereotypiat nk. rodustamme sekä älyllisestä potentiaalistamme. Haluan muistuttaa, että meidän upeutemme ja potentiaalimme uhmaavat näitä rajoittavia odotuksia.
Halusin todella paljon opiskella psykologiaa,
mutta aina, kun kysyin siitä, minulle sanottiin,
että se on hyvin vaikeaa, koska en ollut asunut
tarpeeksi kauan Suomessa ja se olisi minulle hyvin
haastavaa. Jos opettaja ja rehtori sanovat niin, he
tietävät jotain, mitä minä en tiedä, joten aloin
etsiä jotain muuta. Siksi päädyin opiskelemaan
jotain, mitä en edes käyttänyt. En ole käyttänyt
tutkintoani koskaan sen jälkeen, kun lähdin siitä
koulusta." -Hasnaa
Patriarkaaliset ja rodullistavat vaikutteet muokkaavat olemassaoloamme mustina naisina dystopiassa ja varjostavat pyrkimyksiämme. Hasnaan kohtaamiset paljastavat taitojen ja pätevyyden keinotekoisen hierarkian. Stereotypioiden ote on niin luja, että mustaa naista, joka uhmaa niitä, pidetään poikkeuksellisena. Todellista vapautta olisi meidän aitojen itsemme hyväksyminen, ilman yhteiskunnan rajoituksia.
Se, että mustia naisia pidetään poikkeuksina kielteisistä stereotypioista aiheuttaa epämukavuutta ja sitoo meidät edelleen samoihin stereotypioihin. Samat oletukset piilevät pinnan alla, kietoutuneina yksilöllisyyteemme, läsnäolona, jota emme voi paeta. Haluan muistuttaa, että tässä käsitysten monimutkaisessa kudelmassa vahvuutemme piilee omien tarinoidemme uudelleen määrittelyssä ja kirjoittamisessa.
Evoluutio
Tässä esseessä pyrimme kuvittelemaan utopian, ihannetodellisuuden, jossa vapaus ei ole vaarassa, sosiaalisia esteitä ei ole, emmekä koe tunnustuksen puutetta, kuten nykytodellisuudessa. Kun unelmoimme, on oleellista kohdata ja ylittää nykytodellisuuden tietoisuus. Muovaillessani utopiaani, pohdin epäoikeudenmukaisuutta ja epämukavuutta, jonka kohteeksi olen joutunut, ja keskityn tietoisesti parantumisprosessiini.
Tässä maailmassa navigointi on päivittäinen kamppailu dystooppisten näkökulmien kanssa, jotka muokkaavat käsitystäni todellisuudesta ja asemastani yhteiskunnassa.
Kun luomme tiloja, jotka juhlistavat hyvinvointiamme ja purkavat sortavia rakenteita, osallistumme tulevaisuuteen, jossa vapaus sekä mahdollisuudet hallitsevat.
Maailmassa, joka yrittää jatkuvasti himmentää valoamme ja hiljentää äänemme, matkamme on väkivaltaa ja epäilystä uhmaava jokapäiväinen teko. Yhteiskunnan kuiskinta voi saada meidät kyseenalaistamaan arvomme, mutta mustat feministit ovat osoittaneet, että kaikesta huolimatta, voimme kehittää sinnikkyyttä ja rakkautta itseämme kohtaan. Valkoisen ylivallan muovaamassa maailmassa musta naiseutemme tuntuu usein jälkiajatukselta, alustalta stereotypioille, joita murskaamme upeudellamme. Maailma vaatii meitä mahtumaan ahtaisiin lokeroihin - joko näkymättömiin tai ylinäkyviin - mutta me ylitämme nuo rajat ja muistutamme kaikkia inhimillisyydestämme.
Mustasta feminismistä tulee kompassimme, joka ohjaa meitä haastamaan rajoja ja hyväksymään voimamme. Se muistuttaa meitä siitä, että rakkaus itseämme kohtaan, huolenpito sekä parantuminen ovat vallankumouksellisia tekoja, jotka muokkaavat kertomuksemme uudelleen. Kun luomme tiloja, jotka juhlistavat hyvinvointiamme ja purkavat sortavia rakenteita, osallistumme tulevaisuuteen, jossa vapaus sekä mahdollisuudet hallitsevat. Tämä osio maalaa kuvan voitosta yhteiskunnallisia viestejä vastaan, jotka pyrkivät murtamaan meidät, ja toimii todisteena periksiantamattomasta hengestämme sekä anteeksipyytelemättömästä olemassaolostamme.
Astuessamme Hasnaan tarinaan paljastamme hänen jatkuvan kehityksensä. Matkan, joka on saanut alkunsa sielujen kohtaamisista muiden mustien ihmisten kanssa. Yhteyksistä mustiin naisiin, joita Suomen erilaiset kolkat ovat muovanneet. Heidän kanssaan Hasnaa löysi rohkeuden hyväksyä itsensä aidosti omaksuen ainutlaatuisuutensa, eloisalla itsevarmuudella, joka uhmaa stereotypioita.
Nyt ammatillisessa elämässään Hasnaa käyttää ääntään vahvistaakseen mustaa feminiinisyyttä. Juhla, joka voimaannuttaa ja purkaa ne kertomukset, jotka ovat pyrkineet latistamaan ilomme. Hän on todiste siitä, kuinka kaunista omien kertomuksiemme takaisinottaminen ja totuudessamme anteeksipyytelemättömästi seisominen on.
Hyvin pitkään en halunnut ottaa tilaa. En
halunnut olla erityisen näkyvä tai huomattu.
Tykkäsin olla taustalla, mutta se oli mahdotonta.
Se oli mahdotonta, koska olin loppujen lopuksi
ainoa musta henkilö. Joten kun muutin siitä
pienestä kaupungista, sain uusia ystäviä, jotka
olivat asuneet Helsingissä koko elämänsä, ja he
olivat helvetin äänekkäitä. He vain olivat. He
olivat omia itsejään. He eivät välittäneet. Aluksi se
oli pelottavaa. Miten voisin tulla heidän
kaltaisekseen menettämättä itseäni? Koska en
myöskään halunnut muovautua joksikin muuksi
kieltääkseni sen, mitä olin kokenut. Tuntuu siltä,
että kaikki kokemukset ovat muokanneet minua
matkan varrella. Ja tällä hetkellä, missä olen nyt,
en vain voi kuvitella olevani ottamatta tilaa. En
voi kuvitella olevani olematta äänekäs. Olla
tanssimatta kaduilla. Olla nauramatta kovaa,
koska mielestäni se on kaiken ydin. Se, miten
näen mustuuden on minusta hienoin asia. Se on
ilon tunne. Se on rakkauden tunne. Rakastan,
kuinka äänekkäitä olemme. Rakastan, kuinka
lahjakkaita olemme. Rakastan, kuinka emme
luovuta, tapahtui mitä tahansa. Rakastan sitä, että
täällä on helpompaa muodostaa yhteisöjä, koska
tiedämme, että meitä on täällä vain muutama, ja
ihmiset ajattelevat, että täytyy pysyä yhdessä.
Mustuus on minulle turvallisuutta. Minä
henkilökohtaisesti näen sen koko olemukseni
ytimenä." - Hasnaa
Parantuminen mustana naisena, uhmaten yhteiskunnallisia rajoituksia, tarkoittaa historian sortamisen ja luontaisten erilaisuuksien kertomusten hyväksymistä ja kieltäytymistä noudattamasta niitä normeja. Radikaalin itsensä rakastamisen teot ja mustien naisten kollektiivinen ykseys haastavat valta-asetelmia ja horjuttavat valkoisuuden käsitettä normina.
Audre Lorden, bell hooksin, Roxane Gayn, Patricia Hill Collinsin ja Brittney Cooperin mustaan naisuuteen keskittyvän kirjallisuuden tutkmisesta tulee henkilökohtainen kompassi. Heidän sanoista löydän validaation radikaalin itseni rakastamisen ja hoitamisen voimalle työkaluina rasismin, seksismin, homofobian ja luokkasorron kanssa toimimiseen. Donna J. Nicolin ja Jennifer A. Yeen artikkelin “Reclaiming Our Time”: Women of Color Faculty and Radical Self-Care in the Academy mukaan radikaalista itsensä hoitamisesta tulee kulmakivi yhteiskunnallisten paineiden vastustamisessa ja katalyytti aitouden omaksumiselle.
Radikaalisti rakastamalla ja hoitamalla itseämme raivaamme tien olemiselle vallitsevan kerronnan, edustusten sekä hegemonian asettamien normatiivisten oppien vastaisesti. Siten otamme omat kertomuksemme takaisin, kirjoittaen tarinaa, joka hyväksyy todellisen olemuksemme ytimen.
Johtopäätös
Kun kuvittelen utopian, pohdin yhteisen olemassaolomme ääriviivoja, vapautettuna rasismin rakenteista. Ihannetodellisuuden ja itsetutkimuksen matkalla piilee aidon olemassaolon juhla. Rakentaessamme alueita sortavien järjestelmien ulkopuolelle, me nousemme kohti jotakin, joka levittäytyy ajassa ja tilassa - läsnäoloa, joka yhdistää historian, nykyhetken ja tulevaisuuden. Utopian saavuttaminen vahvistaa yhteisöä ja parantumista maailmassa, joka usein estää tällaisen kukoistamisen. Se on luovan ajattelun, leikkisyyden sekä rakkauden ilmentymä. Yksinkertaisuudessaan Utopiasta tulee kangas, jolla visiomme muuttuvat todeksi - mahdollisuuksien keidas ja turvapaikka pakenemiselle.
Nia Sullivan (she/her) is an American writer, runner, and model. With a Master of Arts in social exclusion and gender studies from Åbo Akademi University, Nia's artistry transcends the written word, advocating for inclusion, healing, community, and reconciliation.
Lue lisää
The scent wrapped around her, earthy and ethereal. With each passing moment, as her senses sharpened and the haze of sleep lifted, the scent of espand became more familiar, more comforting.
[ENGLISH] [SUOMEKSI]
Haaveiden avulla voimme luoda ja kurkottaa kohti utopioita. Pääkirjoituksessa Aracelis ja Téri pohtivat utopioita ja miten ne voivat olla läsnä arjessamme.
[SUOMEKSI] [ENGLISH]
Reimagine the possibility of an inclusive beauty ideal through an Afrofuturistic approach.
[ENGLISH]