Pankkisalaisuus: Esiintyykö Suomen asuntolainamarkkinoilla syrjintää?

Teksti: Niilo Luotonen
Kuvitus: Sunná Káddjá Valkeapää
Kesäkuu 2, 2022

Audio: Kuuntele essee kirjoittajansa Niilo Luotosen lukemana.

Toukokuussa 2016 itävaltalaisen Innsbruckin yliopiston tutkijat lähettivät 59 suomalaiselle pankkivirkailijalle sähköpostia. Kunkin viestin ilmoitetuksi lähettäjäksi valikoitui satunnaisesti joko Antti W. Mäkelä tai Muhammad B. Atallah – keksittyjä nimiä kumpikin. Muutoin viestien sisältö oli täsmälleen sama: niissä tiedusteltiin sopivaa yhteyshenkilöä, jota lähestyä elämänmuutosten myötä ajankohtaisiksi tulleissa raha-asioissa.

Tutkijoita kiinnosti, tulisiko vastauksia yhtä todennäköisesti näille kahdelle lähettäjälle, joiden etnisen taustan ja ulkonäön vastaanottaja luultavasti tulkitsee erilaisiksi. Vastaava koe toteutettiin samanaikaisesti myös kuudessa muussa Euroopan maassa: Ruotsissa, Saksassa, Tanskassa, Itävallassa, Hollannissa ja Belgiassa. Muhammadin nimi pidettiin kaikissa maissa samana, kun taas vaihtoehtoinen lähettäjä oli Ruotsissa nimeltään Per O. Norberg, Saksassa Peter N. Müller, ja niin edelleen. 

Kävi ilmi, että Muhammad B. Atallahilla oli kaikista maista alhaisin suhteellinen todennäköisyys saada tiedusteluunsa vastausta juuri meillä Suomessa. Vastausinnokkuus Antille verrattuna Muhammadiin oli noin kuusinkertainen: Antin 30 viestistä vastattiin 19:ään, Muhammadin 29 viestistä kolmeen. Vaikka ero oli valtaisa useassa muussakin tutkitussa maassa, oli Suomi omaa luokkaansa. Itävallassa, Belgiassa, Ruotsissa ja Saksassa innokkuus vastata paikalliselle versiolle Antista oli noin kaksinkertainen suhteessa Muhammadiin, kun taas Hollannissa ja Tanskassa vastauksia tuli nimestä riippumatta suurin piirtein yhtä todennäköisesti.

Koeasetelmassa on ongelmansa. Suurin avoin kysymys lienee se, mihin sähköpostiosoitteisiin viestit on esimerkiksi Suomessa lähetetty. Kun pankkipalvelut hankitaan nykyisin lähes poikkeuksetta erilaisten tunnistautumista vaativien nettilomakkeiden kautta, ei virkailijoiden suoria osoitteita juuri ole saatavilla. Myös lähetettyjen viestien lukumäärä, 59, on aika pieni. Silti tuntuu epäuskottavalta, että tulos olisi puhdasta sattumaa – etenkin, kun Muhammad-nimellä varustettuihin viesteihin vastattiin harvemmin jokaisessa testatussa maassa.

Puutteistaan huolimatta koe tarjoaakin edes jonkinlaisen vastauksen kysymykseen, josta ei Suomessa muuta tutkimustietoa ole: esiintyykö lainamarkkinoillamme ulkonäköön, (oletettuun) etnisyyteen tai muihin tekijöihin perustuvaa syrjintää?

Pankit portsareina omistusasunnon ovella

Törmäsin kokeeseen elokuussa 2021 etsiessäni tutkimustietoa syrjinnästä asuntolainamarkkinoilla. Olin tarttunut aihepiiriin noin vuotta aiemmin, kesällä 2020, kun tulin ajatelleeksi, miten vastuullinen tehtävä tietyille yksityisomisteisille yrityksille – eli asuntolainoja myöntäville pankeille – on yhteiskunnassamme langennut. Kyselytutkimusten mukaan jopa 90% suomalaisista haluaa asua omistuskodissa, raportoivat Karla Kempas ja Veera Tegelberg teoksessaan Voittajien ja häviäjien Suomi (2021). Perusteluissa korostuvat ”kaipuu johonkin omaan” sekä turvallisuuden tunne; kun omistaa kotinsa, kukaan muu ei voi esimerkiksi päättää, milloin sieltä täytyy muuttaa pois. 

Kodin omistamisella on myös suuria varallisuusvaikutuksia, jotka voivat laajentua koskemaan asunnon ostajan lisäksi tämän perillisiä. Kuten Kempas ja Tegelberg teoksessaan toteavat, oli omistusasumisen taloudellinen hyöty selkeä erityisesti 2010-lukuun saakka: 

”Vuokralla asujiin verrattuna asunnonomistajat maksoivat läpi Suomen kohtuullisempaa hintaa asumisestaan ja kartuttivat samalla asuntovarallisuuttaan. Jos sattui saamaan perinnöksi talon tai asunnon, se toi lisää vaurautta. Häviäjiä olivat ne, jotka maksoivat kallista hintaa siitä, etteivät pystyneet ottamaan asuntolainaa.”  

Ilman asuntolainaa on omistusasumiseen siirtyminen useimmille mahdotonta. Se, joka ratkaisee, saako asuntolainaa vai ei, on viime kädessä pankki.

Yökerhojen portsareihin liitetyn sanonnan mukaan ravintola saa valita asiakkaansa. Sanonta pitää paikkansa, kunhan asiakkaiden valikointia ei tehdä syrjivin perustein esimerkiksi henkilön alkuperään, uskontoon tai seksuaaliseen suuntautumiseen liittyen. Suomalaisten pankkien kohdalla tämän syrjimättömyysperusteen noudattaminen näyttää olemassa olevien tiedonmurusten perusteella kyseenalaiselta. Yhdenvertaisuusvaltuutetulle tulee pankkeihin liittyen vuosittain kymmeniä valituksia, joista hyvin monen taustalla on valtuutetun oman arvion mukaan syrjintää. Vuonna 2020 Finanssivalvonta katsoi valvontahavaintojensa vuoksi aiheelliseksi muistuttaa pankkeja yhdenvertaisuuslainsäädännön huomioimisesta luotonmyöntöprosesseissa. Myös yllä kuvattu sähköpostikoe puhuu syrjimättömyysperiaatteeen noudattamista vastaan. Kun asiakkaaksi pyrkivästä henkilöstä on tiedossa ainoastaan nimi ja sähköpostiosoite, ei päätös palvella tai jättää palvelematta varmasti synny esimerkiksi kannattavuusperustein.

Varallisuudella – ja varattomuudella – on tapana periytyä.

Omistamisen varallisuusvaikutukset ulottuvat laajalle ja kestävät pitkään

Asuntolaina tuo saajalleen vaurautta. Isossa kuvassa tästä kertoo se, että maissa, joissa omistusasuminen on suhteessa yleistä, ovat kotitaloudet myös varakkaampia. Myös varallisuuserot ovat tyypillisesti sitä pienempiä, mitä useampi kotitalous omistaa kotinsa.

Tietyn ryhmän jättäminen asuntolainoituksen ulkopuolelle onkin tehokas keino estää tätä ryhmää kerryttämästä varallisuutta, ja samalla edistää yhteiskunnallista eriarvoisuutta.

Tämä ajatuskulku hiipi mieleeni ensi kertaa kesäkuussa 2020, kun luin Ta-Nehisi Coatesin esseen The Case for Reparations. Alun perin The Atlanticissa julkaistu essee kertoo vuonna 1923 Mississippin osavaltioon Yhdysvalloissa syntyneen Clyde Rossin tarinan. Tarinan kautta se kuvaa sukupolvet ylittävää eriarvoisuuden jatkumoa, jonka mustiin kohdistuva rasismi on Yhdysvalloissa pelkästään asuntolainamarkkinoiden kautta aiheuttanut. 

Coates kertoo esimerkiksi tavasta, jolla Yhdysvaltain pankkeja vielä 1960-luvulla kannustettiin syrjintään liittovaltiotasolta saakka. Pankkien asuntolainat vakuutettiin valtion toimesta vain silloin, kun ne kohdistuivat ainoastaan valkoisten asuttamille alueille – ne kun katsottiin arvoltaan vakaiksi sijoituskohteiksi. Käytäntöä kutsuttiin nimellä redlining: pankeilla oli ohjenuoranaan kaupunkien karttoja, joihin lainoituskelvottomat alueet oli merkitty punaisella. 

Redlining-politiikka ajoi muun muassa mustat amerikkalaiset umpikujaan. Sait asuntolainan ainoastaan, jos muutit sopivaksi luokitellulle alueelle. Pystyit muuttamaan sopivaksi luokitellulle alueelle ainoastaan, jos olit valkoinen. Coatesin mukaan näiden alueiden asukkaat pitivät asiasta huolen erilaisin myyntiä rajoittavin sopimuksin ja jopa väkivalloin, ainakin Chicagossa, johon essee pääosin keskittyy. Vaihtoehdoksi muille omistuskotia havitteleville jäivät lainasopimukset huijareiksi tiedettyjen kanssa ja asunnot alueilla, joilla arvonnousua todennäköisempää oli gettoutuminen. 

Tähän umpikujaan päätyi myös Clyde Ross perheineen vuonna 1961. Kun valtion takaamaa pankkilainaa ei pitkäaikaisesta, vakinaisesta työpaikasta huolimatta myönnetty, päätyivät he ostamaan talon kiinteistökeinottelijan kanssa tehdyllä maksusopimuksella alueelta, jonne eivät olisi halunneet.

Diili ei käy kateeksi. Ensinnäkin talo myytiin Rossille härskiin hintaan: 27 500 dollarilla, kun keinottelija oli maksanut siitä 12 000 dollaria puoli vuotta aiemmin. Kun tavallinen asuntovelallinen saa asunnon omistajuuteen liittyvät oikeudet ja velvollisuudet heti kaupan toteuduttua, ja omistaa kodistaan pienen osan lisää jokaisen lyhennyserän myötä, saneli Rossin sopimus toisin. Clyde Ross maksoi kyllä keinottelijalle säännöllisiä lyhennyksiä, mutta tehdyn sopimuksen mukaan talon rahallinen arvo ja omistajan oikeudet siirtyisivät hänelle vasta, kun koko kauppasumma olisi maksettu. Kun lyhennyseriä vielä oli jäljellä, sai keinottelija kuitenkin veloittaa Rossilta mielensä mukaan esimerkiksi sellaisia talon kunnostusmaksuja, jotka tosiasiassa olisivat talon omistajan (eli keinottelijan itsensä) vastuulla. Mikäli Ross ei suorittaisi näitä maksuja, hänet häädettäisiin talosta ja keinottelija pitäisi itsellään kaikki siihen saakka kertyneet lyhennysmaksut.

Alueilla kuten Chicagon North Lawndale, jossa Rossien asunto sijaitsi, tällainen sopimus oli 1960-luvulla normi. Coatesin essee kuvaa useisiin lähteisiin pohjaten, kuinka keinottelijat kierrättivät perheitä kiinteistöissään myymällä ensin ylihintaan, häätämällä sitten käyttäen tekaistuja maksuja, joista asukit eivät selvinneet, ja myymällä lopulta taas seuraavalle. Pankkirahoituksen ulkopuolelle jääminen tarkoitti, ettei oikeudenmukaisia ehtoja ollut saatavilla.

Varallisuudella – ja varattomuudella – on tapana periytyä. Muun muassa tässä piilee Coatesin esseen vaikuttavuus. Se tekee näkyväksi sukupolvia ylittävän kierteen, joka asuntolainoituksen syrjivyydellä voi vallitessaan olla. Coates kuvaa, miten pankkien tekemistä punaisista karttamerkinnöistä on vuosikymmenten mittaan tullut itseään toteuttavia ennusteita. Valtiontakausten ulkopuolelle jätetyiltä asuinalueilta puuttuu omistajuuden mukanaan tuoma halu pitää paikat kunnossa. Vuonna 2014 North Lawndalen rikos-, köyhyys- ja lapsikuolleisuustilastot olivat kaikki moninkertaisia verrattuna Chicagoon keskimäärin. Coatesin mukaan erot ovat niin suuria, että asuinalueet jakavat chicagolaiset kahteen täysin erilaiseen todellisuuteen: mustaan ja valkoiseen.

Syrjimättömyyden toteutumista lainanhakuvaiheessa pääsee Suomessa arvioimaan vain pankki itse.

Lainapäätösten läpinäkyvyyden lisääminen on välttämätöntä muttei riittävää

Tämän päivän Suomessa syrjintä asuntolainoituksessa voisi esiintyessään ilmetä monella tapaa. Pahimmassa tapauksessa pelkkä ulkonäkö tai nimi pienentäisivät mahdollisuutta sille, että henkilön kanssa ylipäänsä neuvotellaan lainasta. Juuri tällaisen syrjinnän mahdollisuutta kartoittivat Innsbruckin yliopiston tutkijat kokeessaan.

Lisäksi syrjintä voisi näkyä neuvottelujen lopputulemissa. Tietyn väestöryhmän lainahakemukset saatettaisiin esimerkiksi hylätä muita useammin ainoastaan jonkin heitä yhdistävän ulkoisen tekijän vuoksi. Toisaalta tällaisen ryhmän jäsenten lainastaan maksama hinta, eli korko, voisi olla systemaattisesti korkeampi kuin muilla. Taustalla on oletus lainavirkailijasta, jonka motivaatio palvella lainanhakijaa ja saada tämä asiakkaaksi vaihtelee taloudellisten tekijöiden lisäksi hakijan ulkoisten ominaisuuksien mukaan. Tällainen virkailija saattaisi tiettyihin ominaisuuksiin törmätessään tarjota, ainakin ensitarjouksenaan, yläkanttiin määritettyä korkomarginaalia. Toisaalta hän saattaisi myös tulkita vähemmän joustavasti pankin säännöstöä siitä, onko hakija ylipäätään lainakelpoinen vai ei.

Yhdysvalloissa lainavirkailijoiden päätöksenteon yhdenvertaisuutta dokumentoidaan nykyisin järjestelmällisesti. Ottaen huomioon maan redlining-politiikan värittämän historian, mahdollisimman totaaliselle läpinäkyvyydelle onkin vastaansanomattomat perustelut. Läpinäkyvyydestä huolimatta sikäläiset tutkimustulokset osoittavat lainapäätösten olevan syrjiviä yhä vain. Esimerkiksi eräs viime vuonna julkaistu tutkimus osoittaa valkoisten lainavirkailijoiden veloittavan korkeampia lainakuluja vähemmistöasiakkailta (Hispanic, Black, Asian) kuin toisilta valkoisilta. Toinen, tänä vuonna julkaistu tutkimusartikkeli taas kertoo jopa lainapäätöksissä käytettyjen tietokonealgoritmien olevan ohjelmoitu siten, että ne määrittävät vähemmistöille (Latinx, Black) kohtuuttoman korkeita korkoja heidän luottokelpoisuuteensa nähden. Yhdenvertaisuuden dokumentointi ei siis ole poistanut syrjintää. Se tekee syrjinnästä kuitenkin näkyvää, jolloin sen olemassaoloa tai sen poistamiseen tähtäävien toimenpiteiden tarpeellisuutta ei voida kiistää.

Tutkimustulokset on mahdollistanut laki, joka velvoittaa asuntolainoittajia Yhdysvalloissa raportoimaan yksityiskohtaisesti jokaisen käsittelemänsä asuntolainahakemuksen sekä myöntämänsä lainan. Lain nimi on the Home Mortgage Disclosure Act (HMDA). Tilastoitaviin tietoihin sisältyvät hakijan osalta esimerkiksi ikä, sukupuoli, etnisyys, ”rotu” (engl. race), tulotaso sekä luottokelpoisuutta kuvaava pisteytys (engl. credit score). Mahdollisuuksien mukaan tiedot täyttää hakija itse. Lisäksi tilastoidaan muun muassa lainan summa, korkomarginaali, kokonaiskulut ja laina-ajan pituus, sekä useita ostettavaa asuntoa kuvaavia tietoja. Mikäli lainaa ei myönnetä, on asuntolainoittajan raportoitava hakemuksen hylkäämisen syy.

Läpinäkyvyyttä lisää oleellisesti se, että HMDA:n puitteissa kerätyt tiedot ovat avoimesti saatavilla esimerkiksi tutkimuskäyttöön – toki siten, ettei niistä voi tunnistaa yksittäisiä henkilöitä. 

Suomessa HMDA:n kaltaista järjestelmää ei ole. Pankit raportoivat Suomen Pankille myöntämistään asuntolainoista ainoastaan hyvin yleisellä tasolla. Tämä tarkoittaa sitä, että tiedot erilaisten hakijoiden lainapäätöksistä, ja niiden perusteista, jäävät pankkien sisäisiin tietojärjestelmiin. Se, mitä kaikkea tietoa suomalaiset pankit hakijoista ja lainaneuvotteluista keräävät, on niin ikään arvoitus. Syrjimättömyyden toteutumista lainanhakuvaiheessa pääsee siis Suomessa arvioimaan vain pankki itse.

On surullista ja ankeaa, että kassavirtoihin, liiketoimintaan ja kiireeseen liittyvät perusteet – sanalla sanoen mukavuus – laitetaan sen edelle, että oman toiminnan syrjimättömyys pyrittäisiin varmistamaan.

Kuten sanottu, luin Coatesin esseen alkukesällä 2020. Se herätti halun lähteä selvittämään, voisiko asuntolainoituksessa esiintyä syrjintää myös nykypäivän Suomessa. Otin yhteyttä ihmisiin, joiden ajattelin olevan ihanteellisia yhteistyökumppaneita tällaiseen tutkimushankkeeseen. Löysin vastakaikua. Kesän aikana minä, Helsingin yliopiston tutkijatohtori Akhlaq Ahmad sekä viestintäammattilainen Annina Huhtala valmistelimme aiheesta tutkimussuunnitelman, ja teimme rahoitushakemuksen sopiviksi katsomillemme suomalaisille säätiöille.

Kun saimme loppuvuodesta 2020 tiedon, että Koneen Säätiö myöntää hankkeellemme rahoituksen, laadimme tehtävälistan. Ensimmäisten tehtävien joukossa oli yhteistyön ehdottaminen maan suurimmille pankeille.

Pitchasimme: Jos lähdette oma-aloitteisesti tutkimaan, esiintyykö lainapäätöksissänne (tiedostamatonta) syrjintää, voitte tuloksesta riippumatta viestiä itsestänne pankkina, jolle yhdenvertaisuus on ykkösasia. Lisäksi, mikäli syrjivää päätöksentekoa esiintyisi teillä, esiintyy sitä lähes varmasti myös muilla – ei ole syytä uskoa, että työntekijät yhdessä pankissa poikkeaisivat merkittävästi toisesta. (Itse todella uskon tähän pitchiin.)

Ensimmäisen pankin edustajat totesivat heti palaverin alkuun, että tutkimusryhmämme vaikuttaa jo valmiiksi haluavan tuloksia, jotka osoittavat syrjintää esiintyvän. He sanoivat, että heillä jokainen asuntolainapäätös perustuu puhtaasti ja ainoastaan hakijan objektiivisesti arvioituun takaisinmaksukykyyn. He kertoivat, että virkailijoille on nimenomaan painotettu, että kaikkia tulee kohdella tasavertaisesti. He eivät lähteneet mukaan.

Toisen pankin edustajat olivat kiinnostuneita. He näkivät, että sopiva muoto tutkimusyhteistyölle varmasti löytyy. Sovittiin, että tutkimusryhmämme palaa asiaan tarkemman ehdotuksen kanssa, ja jutellaan sitten uudestaan. Tarkempaan ehdotukseemme ei muistutuksista huolimatta kuitenkaan vastattu juuta eikä jaata, emmekä ole kuulleet pankin suunnalta hisaustakaan sen koommin.

Tavallaan ymmärrän näitä pankkeja. Jos tutkimustulokset osoittaisivat syrjintää tapahtuvan, antaisi todennettu syrjivä lainananto helpon aiheen repiville otsikoille erilaisissa huomiohakuisissa medioissa, vaikka tutkimuksen hyviä tarkoitusperiä toisikin viestinnässä esiin. Omaa toimintaansa rohkeasti ja läpinäkyvästi tarkasteleva pankki voisi pahimmassa tapauksessa kärsiä mainehaitan, joka olisi vähintään yhtä oikeutettu mille tahansa sen kilpailijoista. Lisäksi, vaikka tutkimusryhmämme tekisikin varsinaisen analyysityön, vaatisi yhteistyö väistämättä aikaa myös jo ennestään kiireisiltä pankin työntekijöiltä, ilman että siitä koituisi pankille suoria liiketoimintahyötyjä. Toisin sanoen kaikki kassavirtoihin liittyvät perusteet – ne, joilla on pankin omistajien varallisuuden kannalta merkitystä – näyttäisivät puhuvan tutkimukseen osallistumista vastaan.

Toisaalta en ymmärrä niitä yhtään. On surullista ja ankeaa, että kassavirtoihin liittyvät perusteet, liiketoimintaan liittyvät perusteet, kiireeseen liittyvät perusteet – sanalla sanoen mukavuus – laitetaan sen edelle, että oman toiminnan syrjimättömyys pyrittäisiin avoimesti varmistamaan.

Mikä tärkeintä, jos pahin toteutuisi ja pankin maine todella kärsisi kolauksen, ei siitä kukaan suuresti vahingoittuisi. Ensinnäkin lainavirkailijoiden työpaikat: ne tuskin olisivat vaarassa. Erään mediassa olleen yksittäistapauksen perusteella jopa avoin rasismi asuntolainaneuvottelijan taholta johtaa ainoastaan pankin sisäisiin keskusteluihin. Tutkimuksessa yksittäisten virkailijoiden identiteetti voitaisiin lisäksi salata.

Toiseksi olemassa olevat asiakkaat: he tuskin vaihtaisivat pankkia sankoin joukoin, koska se on työlästä. Toki esimerkiksi luterilaisen kirkon suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin on saanut monet suorittamaan kirkosta eroamiseen vaadittavat toimenpiteet. Oleellisena lisäporkkanana toimii kuitenkin säästyminen kirkollisveron maksulta – rahallinen etu, jollaista pankin vaihtamisella ei ainakaan ilmiselvästi ole saavutettavissa. Pankin asiakkuus on lisäksi nyky-yhteiskunnassa uskontokunnan jäsenyyttä sitovampi tekijä. Jos haluaa vaikkapa saada palkkaa tai maksaa laskuja, uskontoon sitoutumattomana pärjää kyllä, mutta ilman pankkitiliä ei.

Kolmanneksi uusien asiakkaiden hankinta: se tuskin juuri kärsisi. Jotkut saattaisivat boikotoida menneisyydessä tehtyjen syrjivien päätösten vuoksi, kun taas toiset voisivat nimenomaan arvostaa sitä, että mahdolliseen ongelmaan on rohkeasti tartuttu. Monet yksinkertaisesti unohtaisivat. Oli miten oli, mahdolliset rahalliset tappiot eivät olisi yhdellekään pankin osakkeenomistajalle elämän ja kuoleman kysymys.

Suomi on EU:n Perusoikeusviraston selvityksen mukaan Euroopan rasistisimpia maita. Työmarkkinoillamme esiintyy tutkitusti voimakasta syrjintää oletetun etnisyyden perusteella. Kun nämä faktat yhdistää yhdenvertaisuusvaltuutetulle vuosittain tuleviin valituksiin pankkien päätöksenteosta, on hyvin perusteltua olettaa, että Suomen asuntolainoitus ei ole syrjinnälle immuunia aluetta. ”Tuskin meillä syrjitään” tuntuu pankin suunnalta yksinkertaisesti laiskalta oletukselta. Ennen kuin syrjimättömyys ollaan valmiita avoimesti todentamaan, on väite siitä yhtä tyhjän kanssa.

Asuntolainoitus on alue, jossa yhdenvertaisuuden läpinäkyvyyttä täytyy Suomessa parantaa.

Pikseli pikseliltä kohti kokonaista kuvaa

Tällä hetkellä hankkeemme etenee kahta reittiä. Koska emme pääse kiinni suoraan pankkien päätöksenteon perusteisiin, eivät reittimme ole suorimmat mahdolliset. Uskomme niiden kuitenkin vievän meitä kohti määränpäätä, hitaasti mutta varmasti.

Ensinnäkin hyödynnämme Tilastokeskuksen rekisteriaineistoja, joissa tiedot on tilastoitu henkilötasolla, mutta henkilötunnisteet salaten. Niiden avulla pystymme yhdistämään toisiinsa henkilön ja tämän vanhempien maahanmuuttotiedot, mahdollisen asuntolainan määrän ja siitä kunakin vuonna maksetut korot, sekä tulojen, koulutuksen ja asuinpaikan kaltaiset taustatiedot. Lopulta pääsemme melko lähelle niitä tietoja, jotka Yhdysvaltain HMDA-tietopankki tutkijoille tarjoaa. Koska Tilastokeskuksen palvelut eivät ole ilmaisia, on aineiston suunnittelu ja kasaaminen käyttölupa- ja hakuprosesseineen kuitenkin vaatinut kymmenien tai satojen työtuntien lisäksi tuhansia euroja säätiörahaa.

Tietojen perusteella tulemme saamaan arvion esimerkiksi siitä, onko tilastoitu taustamaa tai -maanosa yhteydessä asuntolainasta maksetun koron suuruuteen. Mahdollisten eroavaisuuksien syyt jäävät kuitenkin pimentoon. Jos vaikkapa havaittaisiin, että turkkilais-, afrikkalais- tai etelä-aasialaistaustaiset maksavat lainamäärän ja taustamuuttujien vakioinnista huolimatta muita korkeampia korkoja, ei tulos välttämättä kertoisi siitä, että lainapäätöksiä tehdään syrjivin perustein. Voi esimerkiksi olla, että jokin etninen ryhmä syystä tai toisesta kilpailuttaa lainatarjouksensa keskimäärin harvemmin kuin muut. Olivat tulokset millaisia tahansa, antavat ne kuitenkin yhden lisäfaktan keskusteluun siitä, esiintyykö asuntolainoituksessa syrjintää vai ei.

Maa tai alue, josta henkilö tai tämän vanhemmat ovat muuttaneet Suomeen, ei toki ole yksi yhteen etnisyyden tai ulkonäön kanssa. Etnisyys ei liity kiinteästi valtioon, vaan etnistä ryhmää voi yhdistää yksi tai useampi jaetun uskonnon, kielen tai ulkonäön kaltaisista lukuisista tekijöistä. Koska etnisyyttä ei Suomessa tilastoida, jää aineistoon paljon epätarkkuutta. Saatamme virheellisesti olettaa Suomessa suomalaissyntyisille vanhemmille syntyneen henkilön olevan valkoinen ja itsemäärittelyltään suomalainen, vaikka näin ei olisi. Toisaalta saatamme virheellisesti olettaa jonkun kuuluvan ulkonäöltään vähemmistöön vain siksi, että hän on tullut Suomeen maahanmuuttajana vaikkapa Intiasta – eihän ole poissuljettua, että tällaisen henkilön vanhemmat olisivat esimerkiksi hollantilaislähtöisiä valkoisia. Tilanne on kuitenkin parempi kuin monien muiden syrjintäperusteiden, kuten seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuuden, osalta. Tällaiset tekijät jäävät auttamatta näkymättömiin tilastoihin nojaavassa tutkimuksessamme, koska niiden päättely riittävällä tarkkuudella tuntuu nykytilastojen pohjalta mahdottomalta.

Tilastotietojen aukkojen vuoksi valmistelemmekin myös itsenäistä kyselytutkimusta, jolla pyrimme tavoittamaan mahdollisimman monipuolisen joukon Suomessa asuvia kodin hallintaperusteesta riippumatta. Kyselyn avulla saamme toivon mukaan lisätietoa myös tilastoissa piiloon jäävistä tekijöistä, ihmisten itsensä määritteleminä ja kuvailemina. Päätavoitteena on selvittää mahdollisia tekijöitä, joiden vuoksi asuntolainat voisivat tietyissä väestöryhmissä olla harvinaisempia kuin muissa, vaikkei syrjintää lainapäätöksissä esiintyisi lainkaan.

Asuntolainoitus on alue, jossa yhdenvertaisuuden läpinäkyvyyttä täytyy Suomessa parantaa. Samalla kun tutkimus osoittaa syrjinnän olevan esimerkiksi työmarkkinoillamme arkipäivää, lainamarkkinoiden osalta tietoa ei ole. Asuntolaina on tutkimuskohteena erityisen tärkeä. Se mahdollistaa omistusasumisen, jolla taas on identiteetti- ja juurtumiskysymysten lisäksi merkittäviä vaikutuksia varallisuuden kerryttämismahdollisuuksiin sekä taloudelliseen yhdenvertaisuuteen Suomessa.

Läpinäkyvyyttä lisäisi lainahakemusten ja myönnettyjen lainojen tilastointi tutkimuskäyttöä varten Yhdysvaltain HMDA-lainsäädännön hengessä. Suomen Pankki, joka jo nykyisin kerää täällä toimivilta pankeilta monenlaista tietoa niiden lainanantoon liittyen, olisi luonteva taho tarvittavan tilaston kerääjäksi ja säilyttäjäksi. Päätös säilöä esimerkiksi etnisyyteen liittyviä tietoja ei kuitenkaan ole ihan suoraviivainen. Mikäli tilastoidut tiedot todellisiin henkilöllisyyksiin yhdistävä koodi päätyisi vääriin käsiin, voisi se pahimmillaan vaarantaa ihmisten yksilönsuojan ja turvallisuuden. Toisaalta Euroopan komissio suosittelee tällaisten tietojen laajamittaista tilastoimista, ja esimerkiksi Yhdysvallat on tehnyt sitä jo pitkään. Tilastojen kerääminen on ainoa tapa seurata yhdenvertaisuuden toteutumista avoimesti yhteiskunnan eri osa-alueilla.

Toivon että oma, kiertoteitä hyödyntävä tutkimushankkeemmekin tuo valmistuessaan arvokasta tietoa asuntolainoituksen yhdenvertaisuudesta Suomessa. Sitä odotellessa meille on tarjolla vain kuva, jonka Innsbruckin yliopiston tutkijoiden sähköpostikoe suomalaispankkien päätöksenteosta piirtää. Se kuva ei ole kaunis.

Viitteitä

◆ Innsbruckin yliopiston tutkijoiden koe ja sen tulokset raportoidaan Matthias Stefanin ja kollegoiden artikkelissa Ethnical discrimination in Europe: Field evidence from the finance industry (PLoS ONE, nro. 1/2018). 

◆ Kyselytutkimusten tulokset liittyen suomalaisten halukkuuteen asua omistusasunnossa on raportoitu Karla Kempaksen ja Veera Tegelbergin teoksessa Voittajien ja häviäjien Suomi – asuntovarallisuuden uusjako (2021, Vastapaino).

◆ Tieteellistä todistusaineistoa varallisuuden periytymisestä ja sen mekanismeista tarjoavat mm. Andreas Fagereng kollegoineen artikkelissa Why do wealthy parents have wealthy children? (Journal of Political Economy, nro. 3/2021) sekä Armin Falk kollegoineen artikkelissa Socioeconomic status and differences in children’s IQ and economic preferences (Journal of Political Economy, nro. 9/2021).

◆ Yhdysvaltalaistutkimus, jonka mukaan valkoiset lainavirkailijat veloittavat korkeampia lainakuluja vähemmistöasiakkailta kuin toisilta valkoisilta, on raportoitu Brent W. Ambrosen ja kollegoiden artikkelissa Does borrower and broker race affect the cost of mortgage credit? (Review of Financial Studies, nro. 2/2021). Mainitun tuloksen lisäksi latinotaustaiset (Hispanic) virkailijat veloittavat artikkelin mukaan myös itse toisilta latinoilta enemmän kuin valkoisilta, kun taas aasialaistaustaiset (Asian) tarjoavat toisille aasialaisille valkoisia edullisempia hintoja. Ainoita, jotka eivät tutkimuksen mukaan erottele hinnoittelussa itsensä näköisiä ja valkoisia, ovat mustat lainavirkailijat.

◆ Yhdysvaltalaistutkimus algoritmipohjaisen lainanannon syrjivyydestä raportoidaan Robert Bartlettin ja kollegoiden artikkelissa Consumer-lending discrimination in the FinTech era (Journal of Financial Economics, nro. 1/2022).

◆ Liittyen mainintaan, jonka mukaan moni pankkien asiakkaista yksinkertaisesti unohtaisi mahdollisen syrjivään lainanantoon liittyvän uutisoinnin: yritysten vastuuttoman käytöksen “kollektiivisesta unohtamisesta” kirjoittaa Sébastien Mena kollegoineen artikkelissa On the forgetting of corporate irresponsibility (Academy of Management Review, nro. 4/2016).

◆ EU:n Perusoikeusviraston raportti, jonka mukaan Suomi on Euroopan rasistisimpia maita: Being black in the EU (julkaistu marraskuussa 2018).

◆ Tutkimus, jonka mukaan työmarkkinoillamme esiintyy voimakasta syrjintää oletetun etnisyyden perusteella, raportoidaan Akhlaq Ahmadin artikkelissa When the name matters: An experimental investigation of ethnic discrimination in the Finnish labor market (Sociological Inquiry, nro. 3/2020).

◆ Euroopan komission suositukset yhdenvertaisuusdatan keräämisestä ja hyödyntämisestä löytyvät komission yhdenvertaisuustyöryhmän julkaisusta Guidance note on the collection and use of equality data based on racial or ethnic origin (2021). Tietoa Yhdysvalloissa käytetyistä määritelmistä ja toimintatavoista löytyy sikäläisen väestölaskentatoimiston nettisivulta.