Digitalisaatio poliittisen areenan valtaajana

Teksti: Amani Al-Mehsen
Kuvitus: Mohammed Mustafa
Huhtikuu 10, 2021

Digitalisaatio on tuonut mukanaan laajoja mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen kehitykseen ja muutokseen niin talouden, viestinnän, palveluiden kuin tietotekniikan saralla. Perusmerkityksessään digitalisaatiolla tarkoitetaan tiedon siirtämistä tietokoneiden ymmärtämään muotoon. Arjessamme voimme hoitaa digitaalisten sovellusten avulla lähes kaiken sähkölaskusta bussilippuihin. 

Yhteiskunnallisesti digitalisaatio voi lisätä valveutuneisuutta yhteisistä asioista sekä vahvistaa ja kehittää uutta osaamista ja uusien sukupolvien asiantuntijuutta. Etenkin sosiaalisen median alustoissa nähdään potentiaalia kasvattaa nuorten osallisuutta yhteiskunnassa ja poliittisessa päätöksenteossa.

Myös Suomessa rodullistetut ihmiset ovat saaneet jalansijan somesta, eikä esimerkiksi maantieteellinen hajautuminen ole enää este vähemmistöjen kollektiiviselle aktivismille ja oman yhteisön löytämiselle. Rodullistetut suomalaiset ovat löytäneet sanomalleen kukoistavan alustan TikTokista, unohtamatta Instagramin nousevia vaikuttajia.

Antirasistinen ja feministinen kansalaisjärjestö Fem-R jakaa tasaisin väliajoin kannanottoja sosiaalisessa mediassa. Suomen ensimmäinen etniseen ja näkyvään vähemmistöön kuuluvien opiskelijajärjestö Students of Colour ry on vaikuttamistyönsä ohella vahvasti läsnä myös sosiaalisessa mediassa. Näiden lisäksi mainittakoon esimerkkeinä yhteisöllisistä tapahtumista lähteneet Good Hair Day Helsinki ja Ubuntu Film Club -elokuvakerho, jotka hyödyntävät sosiaalista mediaa yhteisöllisyyden rakentamisessa myös digitaalisessa maailmassa. Digitalisaation hyödyt ovat selkeästi laaja-alaisia ja houkuttelevia, eikä niitä kaikkia kyetä vielä ennakoimaan.

Kysymys digitalisaation yhteiskunnallisista vaikutuksista on lähestyvien kuntavaalien myötä erityisen ajankohtainen. Helsingin digitalisaatiojohtaja Mikko Rusaman mukaan tärkeimpiä mahdollisuuksia, joita digitalisaatio tuo poliittiselle kentälle, on yksilöiden äänen vahvistuminen.

”Tänä päivänä sosiaalinen media ja monet uudet alustat tarjoavat valtavan määrän kanavia levittää omaa ajatteluaan. Yksilöistä on tullut medioita, jotka voivat olla merkittävämpiä tiedonlähteitä kuin vakiintuneet mediatalot. Äänen esille saaminen ei tapahdu enää vain perinteisten portinvartijoiden kautta ja oman yleisön löytyessä tunnettavuutta ja näkyvyyttä voi ansaita nopeastikin ilman, että siitä tarvitsee maksaa.”

Kehityksellä on kuitenkin aina varjopuolensa. Digitaalinen tasa-arvo ei välttämättä toteudu marginalisoitujen ihmisryhmien kohdalla. 

Rusaman mukaan haasteeksi on muodostunut muun muassa ihmisten tavoittaminen median sirpaloituessa. Joidenkin väestönosien ääni ei tule kuuluviin juuri lainkaan digitaalisten kanavien kautta. Rusama mainitsee, että esimerkiksi vanhukset, vammaiset, sekä kulttuurisista tai muista seikoista johtuen vaikeasti tavoitettavat ryhmät voivat jäädä kehityksen ulkopuolelle.

”Jos ei ole osaamista eikä mahdollisuuksia käyttää digikanavia, vähenevät myös mahdollisuudet osallistua yhteiskunnan toimintaan. Mielipidekyselyissä tiettyjen ryhmien tavoittaminen voi olla haastavaa: vaikka yritetään kerätä tietoa ja ajatuksia osallistamalla ihmisiä, kyselyihin päätyvät usein osallistumaan korostuneesti vain tietyt väestöryhmät. Jos digitaalisia palveluita ei voi tai osaa käyttää, mahdollisuudet osallistua yhteiskunnan toimintaan ovat rajallisemmat ja palvelutaso on huonompi.” 

Olemmeko luovuttaneet liian ison siivun yhteiskunnallisesta vallasta sosiaalisen median yrityksille?

Keskeiseksi kysymykseksi digitalisaatiossa nouseekin saavutettavuus ja se, kuinka taataan erilaiset ihmisryhmät huomioiva yhdenvertainen siirtymä verkkovälitteisiin palveluihin ja tiedottamiseen, kun yhä useampi yhteiskunnallinen ja poliittinen osa-alue muuttuu digitaaliseksi. Onko digitaalinen syrjäytyminen väistämätön ilmiö ja mikäli on, kuinka se tulee vaikuttamaan politiikan nykyisiin valta-asetelmiin ja marginaaleihin? Miten digitalisaation tähän astisessa kehityksessä on pyritty ottamaan huomioon yhdenvertaisuus ja osallistaminen?

Rusama kertoo, että yhdenvertaisuutta on pyritty esimerkiksi Helsingissä edistämään tarjoamalla digitukea yhteistyössä vapaaehtoisjärjestöjen kuten Enter ry:n kanssa. Lisäksi erilaiset verkkopalvelut mahdollistavat uudenlaisen osallistamisen: Helsingin Kerro Kantasi -palvelu ja osallistava budjetointi antavat mahdollisuuden vaikuttaa siihen, mihin rahaa käytetään. Rusaman mukaan verkossa voidaan nopeasti ja laajasti kerätä mielipiteitä asiasta kuin asiasta.

Digitalisaatio sisältää sekä riskejä että mahdollisuuksia kun politiikassa siirrytään hyödyntämään yhä enemmän verkon vaikutuskeinoja ja mahdollisuuksia. Sosiaalisen median merkitys politiikan keskustelualustana on etenkin pandemian aikaan huimaava, kun dialogin käyminen kasvokkain on käytännössä mahdotonta.

Kuntavaalien lähestyessä Rusama nostaa esiin myös sosiaalisessa mediassa vahvistuvan vastakkainasettelun. Algoritmit ovat lisänneet vastakkainasettelua luomalla some-kuplia, joissa saman mielipiteen omaavat ihmiset voivat kohdata. Hänen mielestään aito dialogi eri tavalla ajattelevien kanssa puuttuu. 

”Digitaalisuus on tehnyt poliitikkojen elämästä riskialttiimpaa; harkitsematon kommentti voi nousta viraali-ilmiöksi ja tuhota hienon uran. Yhdysvalloissa media on hyvin polarisoitunut ja luottamus mediaan alhainen. Ihmiset hakevat vaihtoehtoisia medioita, jotka tukevat omaa maailmankuvaa. Monet on ohjattu some-vaikuttamisella uskomaan vaihtoehtoiseen totuuteen, esimerkiksi vaalien olleen huijausta.

Tämä on aika hurjaa ja viestii median muutoksesta. Myös Trumpin, Yhdysvaltojen presidentin, henkilökohtaisen tilin sulkeminen Twitterissä on merkittävää. Mediatalot käyttävät massiivista valtaa poliittisella kentällä viemällä äänen ja vaikutuskanavan presidentiltä. Onko some-jäteistä tullut tuomareita, jotka määrittelevät mikä on totuus ja kuka saa sanoa mitäkin? Ja onko somevaikuttajilla enemmän valtaa kuin poliitikoilla?” 

Rusaman kommentti herättää kysymyksen sosiaalisen median käyttöön liittyvistä seurauksista ja yksilöiden sekä yritysten vallasta ja vastuusta. Olemmeko luovuttaneet liian ison siivun yhteiskunnallisesta vallasta sosiaalisen median yrityksille?

Kyse ei ole vain yhden häiriköivän yksilön hiljentämisestä; riskinä on, että yleisön akuutit reaktiot sekä ulkoiset vaatimukset rajoittavat yksilöiden ilmaisuvaltaa, joka tosin on jo nyt rajallinen, sillä suuryritykset määrittelevät sovellusten säännöt. Trumpin esto useiden varoitusten ja sääntörikkomusten seurauksena herättää kysymyksen, tullaanko statukseltaan vaatimattomampien käyttäjien toimintaa rajoittamaan jatkossa huomattavasti kevyemmin perustein. Tämä luo uhkakuvan etenkin vähemmistöille, joita algoritmit usein syrjivät, mutta joilla voi olla taloudellinen tai sosiaalinen paine olla silti osa sosiaalisen median yhteisöä.

BBC:n mukaan iso osa Mustista henkilöistä käyttää sosiaalisen median alustoja nimenomaan poliittiseen viestintään ja verkostoitumiseen – samaan aikaan marginalisoidut ryhmät kokevat digitaalista syrjintää muun muassa  ”shadow banning” -ilmiön myötä, jossa käyttäjän tietämättä rajoitetaan hänen sisältönsä saavutettavuutta. Kritiikki näitä toimenpiteitä kohtaan on kuitenkin kasvussa, ja ensimmäistä kertaa Euroopassa joukko ranskalaisia feministi-influenssereita on haastamassa somejätti Facebookin oikeuteen, vaatien läpinäkyvyyttä sen omistaman Instagramin sensuurin ja moderoinnin perusteisiin.

“Erityisesti kun lähestytään vaaleja ja ennakkoäänestystä, some tulee olemaan pullollaan ehdokkaiden maksettua mainontaa. Veikkaisin, että ilman rahaa näkyvyys voi jäädä tosi pieneksi. Sen myötä ne, joilla ei ole varaa laittaa isoja summia kampanjointiin, voivat jäädä jalkoihin.”

Politiikan mukautuminen sosiaalisen median alustoihin viestii valta-rakenteiden muutoksesta. Kuntavaalien ja erityisesti mainonnan sekä kampanjoinnin siirtyminen verkkoon on oiva esimerkki digimaailman vaikutuksista perinteisen politiikan prosesseihin. Sen lisäksi, että mainonnan keinot ovat uudistuneet sosiaalisen median alustoille, on ehdokkailla nähtävissä kuntien tapaan osallistavaa kampanjointia. 

Osallistavassa kampanjoinnissa hyödynnetään sosiaalisen median vaikuttajien tyyliin yksilöitä ja näiden yhdistymistä mielenkiintoiselta tai omalta tuntuvaan aiheeseen. Ilmiö haastaa perinteistä poliittista valta-asetelmaa, sillä uudessa digitaalisessa ympäristössä rahallista panostusta merkittävämmäksi tekijäksi voi nousta taito käyttää sosiaalista mediaa ja vangita yleisön mielenkiinto. Kuten Rusama mainitsee, digitalisaatio mahdollistaa yksilön tulemisen mediaksi.

Yksilötason näkemyksiä poliittisesta kampanjoinnista digitaalisilla alustoilla sekä yhdenvertaisuudesta tarjoaa anonyymina pidettävä nuori kuntavaaliehdokas. Hänen kokemuksensa mukaan sosiaalinen media ja digitaaliset alustat ylipäänsä ovat helppoja tapoja kontaktoida ihmisiä, käydä keskustelua ja tehdä politiikkaa. Ehdokkaille myös tarjotaan sosiaalisen median koulutusta.

”Erityisesti näissä kuntavaaleissa siihen on panostettu: koulutuksia on ollut niin uusista välineistä kuin tutummistakin alustoista. Koulutuksissa on käsitelty mielipidekirjoitusten ja poliittisten tekstien kirjoittamista, graafisesti tyylikkäiden some-postausten tekemistä Canvan avulla, somemarkkinointia, sekä itsensä brändäämistä verkossa. Minulle nuorena ehdokkaana koulutukset ovat olleet alkeistasoa – ne ovat varmasti hyödyllisempiä ehdokkaille, joilla ei ole juurikaan some-osaamista.” 

Hän kertoo, että ehdokkaille myös jaetaan ahkerasti somevinkkejä eli ehdotuksia ajankohtaisista aiheista, joita voi hyödyntää kampanjoinnissa ja nostaa esille somessa. 

Nuoren ehdokkaan mukaan erityisesti puolueen nuorisojärjestö on tukenut ehdokkaita ja auttanut esimerkiksi kommentoimaan kuntapoliittisia päätöksiä, joissa on ollut mukana saman puolueen nykyisiä valtuutettuja. Ainoa varsinainen rajoitus sisällön tekemiseen tulee ehdokassopimuksesta: sopimuksen allekirjoittanut puolueen ehdokas sitoutuu siihen, etteivät oma kampanjointi tai ulostulot ole rasistisia tai yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien vastaisia. 

Entä ovatko ehdokkaat keskenään yhdenvertaisia kuntavaalikampanjoiden some-mainonnan rahoituksen ja sisällön suhteen? 

”Mielestäni eivät. Erityisesti kun lähestytään vaaleja ja ennakkoäänestystä, some tulee olemaan pullollaan ehdokkaiden maksettua mainontaa. Veikkaisin, että ilman rahaa näkyvyys voi jäädä tosi pieneksi. Sen myötä ne, joilla ei ole varaa laittaa isoja summia kampanjointiin, voivat jäädä jalkoihin.” 

Haastatellun ehdokkaan mukaan sisällöllisesti pärjäävät puolestaan ne, jotka osaavat sanoittaa omat ajatuksensa tai esiintyä hyvin. Ehdokkaille on pidetty koulutuksia paneeleissa esiintymisestä ja poliittisten sisältöjen kirjoittamisesta, mutta esimerkiksi oivaltavien ja laajalle leviävien Twitter-julkaisujen tekemistä voi olla haasteellista opettaa. 

Hän uskoo, että varsinkin viestinnän ja sosiaalisen median saavutettavuuden kehittäminen lisäisi digitaalista osallistamista ja yhdenvertaisuutta.

”Some tarjoaa paljon materiaaleja tähän tarkoitukseen. Esimerkiksi Instagramissa, Twitterissä, Facebookissa ja LinkedInissä saa kuville lisättyä vaihtoehtoiset tekstit, jolloin ruudunlukuohjelmat pystyvät lukemaan ohjelmaa käyttävälle, mitä kuvassa on. Myös se on saavutettavuuskysymys, miten vaikeita termejä käytetään kun puhutaan politiikasta: ovatko ne ymmärrettäviä myös alemman koulutustason omaaville henkilöille tai niille, joille alan termistö ei ole tuttu?”

Politiikan digitalisoituminen tuo haasteiden ohella uudenlaisia mahdollisuuksia etenkin nuorille sukupolville: sosiaalisen median hallinta tarjoaa aseita kilpailussa perinteisten statuksen tai taloudellisen aseman tuomien hyötyjen kanssa. Yksilöillä on mahdollisuus nousta merkittävien politiikan toimijoiden tasavertaisiksi vastustajiksi. 

Tulevat kuntavaalit toimivat suunnannäyttäjänä uudenlaisen digitaalisen todellisuuden vahvistuessa. Pandemia on korostanut prosessia, jossa uusien, verkkoon sijoittuvien välineiden taitavan käytön lisäksi keskeiseksi nousee se, kuinka otetaan huomioon ajankohtaiset arvot. Tulevissa vaaleissa näitä ovat erityisesti yhdenvertaisuus ja inklusiivisuus.

Suomessa eletään käännekohdassa, kun POC-yhteisöt tulevat digitaalisuuden myötä kenties ensimmäistä kertaa aidosti näkyviksi ja kuulluiksi poliittisessa päätöksenteossa ja laajentavat samalla käsitystä suomalaisuudesta. Muutoksen tuuli koskettaa myös muita osa-alueita: Kuinka käy nuorten äänestämisen, osallisuuden ja edustuksen muuttuneessa kuntapolitiikassa? Tuleeko digitaalisesta politiikasta nykyistä hallitumpaa ajan myötä? Ja kenties kaikista keskeisimpänä kysymyksenä: otetaanko marginalisoidut ryhmät tulevaisuudessa paremmin huomioon, vai liu’utaanko kohti digitaalista luokkayhteiskuntaa?