Loppuvuoden lempireseptit

Blogitiimissä ajattelimme, että olisi ihana jakaa joitakin meidän luottoreseptejä pimeneviin syysiltoihin. Tällä kertaa esittelemme muutaman jälkiruokareseptin, joita on ihana nauttia ystävien kanssa ja yksi helppo alkoholiton drinkkiohje vaikka pikkujouluihin!


Etusivulle



Kulicha (Azma)

Kun sitä pysähtyy ajattelemaan, niin ymmärtää minkälaisen kokonaisen maailman yksikin rakkaudella, ajan kanssa ja musiikin rytmissä tehty annos kertoo. Makua, mutta myös tuoksua, väriä, lämpöä, rauhaa ja rakkautta. Joissakin kulttuureissa tämä näkyy minusta ihan jo arjen ruuissa, minkä näen vahvana esimerkiksi kurdilaisessa kotikulttuurissani, mutta lähes jokaisessa se korostuu juuri pyhien aikana. 

Joulussa olen aina ihaillut sen tunnelmaa, joka ikään kuin käskee ihmistä pysähtymään ja rauhoittumaan. Viime vuonna päätin myös ruveta viettämään joulua ja rakentamaan omia perinteitä siihen liittyen, en mitenkään perinteisellä tavalla, en kurdilaisesta enkä suomalaisesta näkökulmasta, vaan juuri minun tavallani. 

Pian on taas joulu, ja minun kotini joulupöytään on jälleen aika saada joulutorttujen vierelle myös Kulicha-leivonnaisia, jotta se näyttäisi enemmän minulta. Tämä Kulicha-resepti oli ensimmäinen askeleeni kohti minun joulua, ja ehkä jollain tavalla myös aikuisuutta. 

Ks. video reseptistä, jonka olen löytänyt Youtubesta, ja jota olen vapaasti kääntänyt alle.

Tarpeeksi koko perheelle

kuppi = keskikokoinen juomalasi 

Ainekset:

Taikina:

2 kuppia tai 450 g voita

1 kuppia maitoa

½ kuppia rypsiöljyä

2 kpl kananmunaa

1 rkl kuivahiivaa

2 rkl sokeria

1 tl suolaa

5 kuppia jauhoja



Taatelitäyte:

n. kaksi kourallista tuoreita ja pehmeitä taateleita

muutama loraus öljyä

muutama loraus maitoa



Kookostäyte:

1 kuppia kookoshiutaleita

2 rkl sokeria

loraus maitoa




Saksanpähkinätäyte:

1 kuppia saksanpähkinöitä

2 rkl sokeria

2 kananmunan keltuaista 



Ohje

Tee taikina:

Sulata voi keskilämmöllä. Lisää maito ja öljy. Sekoita. Poista liedeltä ja siirrä kulhoon. Lisää kananmunat, kuivahiiva, sokeri ja suola. Sekoita erittäin hyvin. Lisää jauhot vähän kerrallaan ja sekoita hyvin joka välissä. Loppuvaiheessa vaivaa taikinaa käsin hyvän aikaa ensin kulhossa ja sitten pöytätasolla. Jaa taikina n. 5:een isompaan erään, pyörittele ja aseta kohoamaan muovikelmun alle 25 minuutiksi. 

Tee täytteet:

  • Taatelitäyte: Ota siemenet pois taateleista. Lisää öljy ja maito. Sekoita tehosekoittimella tahnaksi. Hyvin pehmeillä taateleilla onnistuu myös vain haarukkaa käyttämällä. Pistä tahnan päälle hiukan öljyä vielä.

  • Kookostäyte: Lisää kookoshiutaleisiin maitoa ja sokeria. Tämän ei kuulu olla tahnamaista vaan vain hiukan kiinteytynyt hiutalemuodosta. Sekoita hyvin.

  • Saksanpähkinätäyte: Murskaa saksanpähkinöitä rouheeksi. Lisää sokeria ja sekoita. 



Ota taikinapyörylät kohoamasta. Kaulitse yksi isoksi ja tasaiseksi. Ota hieman öljyä sormiin ja levitä taatelitäyte sormin taikinan päälle tasaisesti. Rullaa ja leikkaa vinosti pieniksi paloiksi. Näistä on tarkoitus tulla n. peukalon kokoisia leivonnaisia. Aseta leivinpaperin päälle uunivuokaan. Sekoita kananmunankeltuaiset ja sivele leivonnaiset sillä.


Kaulitse taikinaa jälleen isoksi ja tasaiseksi. Erottele lasin tai mukin suulla taikinaan pyöreitä muotoja. Ota yksi pyöreä taikina käsien väliin, taputtele pehmeäksi ja hieman ohuemmaksi. Jätä se toiselle kämmenelle. Laita kookos- tai saksanpähkinätäytettä keskelle, ja sulje taikina sitten puolikuun muotoiseksi. Huolehdi että taikina ei ole liian ohut ja että siihen ei muodostu reikiä. Purista sormenpäillä hieman reunoja ja kierrä reunat (ks. videolta 10:55). Laita uunivuoalle. Aseta leivinpaperin päälle uunivuokaan. Sivele leivonnaisia kananmunankeltuaisella, ja laita kookostäytteisten päälle vielä hieman kookoshiutaleita, jotta ne erottuvat saksanpähkinätäytteisistä.

Etene vastaavasti lopun taikinan kanssa.

Paista uunissa 180C n. 25 minuuttia ja sitten muutama minuutti korkealla lämmöllä, jotta leivonnaiset saavat kultaisen pinnan. Nauti teen kanssa!



Pätkisbrownie (Aracelis)

Pätkisbrownie on mun hittileivonnainen. Se on helppo, ei vaadi erikoisia aineksia ja maistuu (ainakin mun kokemuksen mukaan) suunnilleen kaikille. 

Oon yhdistellyt tähän reseptiin joitakin brownie-reseptejä, joita oon löytänyt netistä ja lisännyt sitten pätkikset. Teen tätä aina vähän vaihtelevilla ainemäärillä, koska oon huono mittailemaan leipoessa ja luotan yleensä enemmän fiilikseen. Siksi tässäkin ohjeessa mitat on enemmänkin suuntaa-antavia. 

Joka kerralla kun oon tätä leiponut, pätkisbrownie on kuitenkin onnistunut ja ollut niin älyttömän hyvää, että suosittelen lähtemään testailemaan!



Ainekset:

225g Ingmariinia tms

3dl sokeria

3 kananmunaa

2dl vehnäjauhoja

2dl leivontakaakaojauhetta

1tl suolaa

100g tummaa suklaata

Pussi pätkiksiä



Ohje

Sulata Ingmariini tms mikrossa. Pilko tumma suklaa ja pätkikset isohkoiksi palasiksi (tai pieniksi, jos haluat). 


Sekoita kananmunat ja sokeri vispilällä sekaisin. Lisää jauhot, kaakaojauhe, suola ja lopuksi voi. Sekoita vispilällä taikinaksi. Lisää vielä noin puolet murskatusta suklaasta taikinaan ja sekoita.

Kaada taikina uunivuokaan ja ripottele loput suklaapalat taikinan päälle. Paista uunissa 175 asteessa noin 20min tai kunnes se on valmista.



Superyberhelppo - drinkki (Téri & Aracelis)

Meistä on ihanaa, että vaikka ei haluaisi juoda alkoholia, voi silti tehdä maistuvia drinkkejä. Viime kesänä keksittiin superyberhelppo ja superybermaistuva drinkki, joka tuo helposti juhlavuutta ja makeutta tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Jos drinkistä haluaa muokata alkoholillisen, se onnistuu helposti käyttämällä alkoholittoman inkiväärioluen sijaan alkoholillista inkivääriolutta tai/ja lisäämällä laseihin loraus vodkaa tai rommia.

Tämä drinkki on meidän luottodrinkki niin alkoholittomana kuin alkoholillisenakin! Se on raikas, sopivasti makea ja ennen kaikkea helppo.


Ainekset:

2 tölkkiä           alkoholitonta inkivääriolutta

1 purkki            ananasmehua

3 kpl                 limeä

Ohje

Aineista tulee noin neljä lasillista drinkkejä. Mittaa jokaiseen lasiin puolikas tölkki alkoholitonta inkivääriolutta ja saman verran ananasmehua. Purista puolikas lime jokaiseen drinkkiin, halutessasi voit laittaa enemmänkin. Leikkaa kolmas lime siivuiksi, leikkaa niihin viilto keskelle ja asettele ne lasin reunoille. Näin drinkit ovat valmiit nautittavaksi!


Toivottavasti näistä löytyy mieluisia ohjeita ja mielellään kuullaan mitäs ootte tykännyt! Jaa sun lempiresepti SOCOlaisille instassa.




Aracelis, Azma ja Téri




SOCO (Students of Colour ry) on Helsingin yliopiston opiskelijajärjestö etniseen ja näkyvään vähemmistöön kuuluville opiskelijoille. Ruskeat Tytöt Media toimii SOCO:n blogin julkaisualustana. Blogikirjoitukset ovat SOCOlaisten omia ja järjestö vastaa niissä esitetyistä näkemyksistä ja mielipiteistä.

Etusivulle

Edellinen
Edellinen

Pääkirjoitus: Kirjoittamisen taikaa turvallisessa porukassa

Seuraava
Seuraava

Rakkaat kiehkurani