Vertaistuki antirasistisena aktivismina
“Hei en mä ookkaan ainoo, joka tuntee näin, ja keksi asioita päästäni.”
Viime vuoden syyskuussa koulujen alettua keräännyimme pienellä porukalla erään opiskelija-asuntolan kerhotilaan pitämään SOCOn ensimmäistä vertaistuki-iltaa. Olimme vasta aloittelemassa toimintaamme ja ilta oli muodoltaan sekä toteutukseltaan hyvin kotikutoinen. Ilmassa oli huomattavissa jännitystä, ja keskustelun aloittaminen tuntui jopa hieman väkinäiseltä. Paikalla olleista suurin osa kun ei ollut aiemmin löytänyt itseään vertaisten tilasta (saati sitten ollut sellaista järjestämässä), jossa tarkoitus on nimenomaan keskittyä omiin kokemuksiimme poc-opiskelijoina. Kiusallisten hymähdysten ja odottavien, hymyilevien katseiden myötä yksi tilaisuuden järjestäjistä uskaltautui aloittamaan keskustelun heittämällä ilmaan suorasukaisen kysymyksen liittyen kokemuksiimme yliopistolla.
Lopulta keskustelimme pitkälle pimenevään syysiltaan varsin tavallisista asioista kuten perheestä, ystävistä, deittailusta ja opiskelusta. Asioista, jotka näin sanojen ”antirasistinen aktivismi” valossa kuulostavat kieltämättä hyvin arkipäiväisiltä jutuilta, mutta joita kuitenkin monesti vähemmistön asemasta tulee käsiteltyä valtaväestöön nähden jokseenkin erilaisesta näkökulmasta.
Pari kuukautta ensimmäisen vertaistuki-illan jälkeen SOCOn toiminnasta julkaistiin artikkeli, jossa keskityttiin perustajajäsenen kokemuksiin yliopistolla sekä vastaavia kokemuksia kartoittavan kyselyn tuloksiin. Julkaisun myötä meille tarjoutui odottamattoman paljon erilaisia mahdollisuuksia tehdä antirasistista yhteiskunnallista vaikuttamista eri tahoilla. Kevään kalenteri täyttyi haastatteluista, tapahtumista, paneelikeskusteluista sekä koulutuksista. Yhtäkkiä havahduimme siihen, että uutukaisen opiskelijajärjestömme toiminnan painopiste olikin kallistunut huomaamattamme jäsenistömme hyvinvointia tukevan toiminnan sijasta ulospäin suuntautuneeseen vaikuttamiseen.
Ehdimme järjestönä tehdä ensimmäisenä vuonna enemmän, kuin olisimme koskaan osanneet odottaa. On hienoa, että meitä kuunnellaan ja kouluttamisesta maksetaan ansaittua palkkiota. Omia ihmisoikeuksia puolustava julkinen aktivismi vaatii kuitenkin sellaista henkilökohtaista itsensä likoon laittamista, ettei oman henkisen työn ja kasvun merkitystä voi näissä hommissa sivuuttaa. Vertaistuen myötä osa meistä on käsitellyt kokemuksiaan ja identiteettiään aktiivisemmin kuin aikaisemmin. Haluaisimmekin muistuttaa itsellemme, että jo luomalla oman tilan sekä tukemalla toisiamme olemme tehneet arvokasta, riittävää työtä; että on jo itsessään aktivismia ottaa ylpeästi paikkansa yhteiskunnassa, kun sitä jatkuvasti tietoisesti tai tiedostamatta kyseenalaistetaan.
Toki antirasistisen aktivismin keskiössä on haastaa maailmanlaajuisia sortavia rakenteita. Keskustelemalla ja sitä kautta tunnistamalla itsessämme näitä sisäistettyjä, syvälle lukkiutuneita ja usein tiedostamattomia patoutumia, voimme istuttaa siemenen näiden rakenteiden horjuttamiselle. Tuntuu uskomattoman vapauttavalta, kun on turvallinen paikka, jossa voi sanoittaa tuntemuksia ylpeydestä, pelosta, mielenkiinnosta, vaikeuksista, ilosta sekä surusta ja huomata että “Hei en mä ainoo, joka tuntee näin, ja keksi asioista päästäni!” On mahdollisuus käsitellä juuri niitä juttuja, jotka on taidokkaasti haudannut vuosikausiksi pölyttymään jonnekin alitajunnan perukoille.
Muutos isomassa mittakavaassa vaatii kuitenkin valtavasti aikaa. Emme myöskään elä erillisessä rasistisessa yhteiskunnassa, jonka eriarvoistavien rakenteiden valottaminen valtaväestölle olisi ainoastaan meidän poc-opiskelijoiden vastuulla. Mikä siis olisi sen merkityksellisempää nyt tässä hetkessä, oman jaksamisen ja hyvinvoinnin kannalta, kuin rakentaa ympärilleen vertaisista koostuva yhteisö. Sellainen ryhmä, jossa voi nähdä itsensä toisessa ja tulla kuulluksi. Antaa itselleen lupa rentoutua tavalla, johon ei välttämättä aiemmin ole ollut mahdollisuutta. Ehkäpä nämä aktivismin hiljaiset, yhteisölliset sekä yksinkertaisimmat muodot ovatkin juuri niitä, joiden tuloksista saamme nauttia välittömästi. Mielestämme silloin jos koskaan ollaan antirasistisen aktivismin ytimessä.
Tässäpä siis muistutus ja lupaus meille ja teille siitä, että priorisoisimme SOCOn tulevana toimikautena ennen kaikkea omaa jaksamistamme tukevaa, yhteisöllistä toimintaa. Kysymys sinulle toiminnastamme kiinnostuneelle: millaista toimintaa toivoisit SOCOlta, entä mistä aiheista haluaisit keskustella vertaistuki-illoissamme? Lähetä sähköpostia studentsofcolour(a)helsinki.fi tai yksityisviestiä muualla sosiaalisen median kanavissamme, jotka löydät käyttäjätunnuksen @socohelsinki takaa.
Aminta & Liisa
SOCO (Students of Colour ry) on Helsingin yliopiston opiskelijajärjestö etniseen ja näkyvään vähemmistöön kuuluville opiskelijoille. Ruskeat Tytöt Media toimii SOCO:n blogin julkaisualustana. Blogikirjoitukset ovat SOCOlaisten omia ja järjestö vastaa niissä esitetyistä näkemyksistä ja mielipiteistä.