Q&A: Suad

Teksti: Koko Hubara
Kuvat: Meri Milash
Heinäkuu 19, 2017

Tiedätkö olevasi jokaisen toimittajan kauhu? Susta ei löydy googlettamalla kuin ihan oikeita biisejä ja biisintekokredittejä, ei sataa blogia eikä ylimääräistä hehkutusta. Onko se strategia? Miten sä esittelisit itse itsesi?

Mä olen muusikko, laulaja-lauluntekijä.

Mä olen luonteeltani introvertti. Ei ole mitenkään tietoista, etten mä kerro hirveästi itsestäni. Mä vaan olen sellainen. Enkä tiedä mitä mä edes kertoisin, mikä olisi mielenkiintoista. En tiedä olenko ikinä tehnyt Facebookiin tilapäivitystä.

Tuntuu että tässä someajassa on vähän sellanen ultimate cool girl -muuvi jos joku ei ole hirveästi esillä. Siinä on sellaista vanhan koulukunnan muusikkoutta, kun ei ole koko ajan saatavilla.

Voi olla että mä teen just toisinpäin kuin muut, että kolmen vuoden päästä musta ei löydy internetseistä enää edes sitä vähää mitä sieltä nyt löytyy. Että mä muutun vielä mystisemmäksi ja käännyn vielä enemmän sisäänpäin. (Nauraa.)

Ei vaan, voi se olla huonokin juttu, ettei osaa olla some-ihminen. Nyt mä olen vähän opetellut, että jos on keikka niin mä kerron siitä Facebookissa ja Instagramissa.

Ehkä mä en vaan ole kovin suunnitelmallinen ihminen. Mun uusi sinkku ”Caves and Blood Veins” on ollut jo jonkin aikaa olemassa, mä en vaan  ole julkaissut sitä. Siksi sen videolla näkyy neljä vuodenaikaa, hehe.

No mutta puhutaan nyt siitä ja laitetaan se tänne someen. ”Caves and Blood Veins” on vihdoin täällä, pari vuotta edellisen biisin, ”Blue Signin” jälkeen. Mitä sä haluat sanoa sun soolobiisien saundeista ja genreistä?

Mun pitäis varmaan tietää tää. Olen tosi huono genreissä enkä tykkää määritellä asioita. Mutta mun musiikki on varmaankin poppia, vähän rokkia, vähän progehtavaa. Siinä on vaikutteita länsirannikon klassisesta rokista. Olen kuunnellut Pink Floydia ja Fleetwood Macia.

Joo siis tiedätkö! Olen itse sellaisen progehullun miehen lapsi, ja koko mun lapsuus oli sitä että faija tiskaa lauantaiaamuna ja kuuntelee progelevyjä niin kovaa että se kuuluu pihalle asti. Mulla tuli heti se mieleen kun mä kuuntelin tätä biisiä! Samoin mulla tuli yläaste- ja lukiovuodet, Tehosekoitin, nuorten miesten tekemä suomirokki.

Mä otan ton suurena kohteliaisuutena! Mä tykkään myös tosi paljon Kate Bushista ja…

Mä kirjotin ylös itselleni kaikki jotka mulle tulee mieleen sun musiikista: Kate Bush, Björk…

Mulla on ollut Björk-vaihe! Ja sit oli Radiohead-vaihe…

Joo siis ihan oikeasti mulla lukee täällä Radiohead, Björk, Moloko, Tehosekoitin, Portishead, Patti Smith ja Bonnie Raitt.

Oooo, mulla menee ihan kylmät väreet. Mä oon tosi otettu tästä, kuulostaa ihanalta. Mulla on ollut myös Eppu Normaali -vaihe.

Mä ajattelin näistä biisien sanoituksista, että nyt tässä on tyyppi joka ei ole enää nuori tyttö joka tekee nyt omaa juttua. Joku itsevarmuus-teema, aikuiset kypsät naiset. Vähän niinku Kaija Koo, mutta vähän rauhallisemmin ja mystisemmin!

Toi on ihana, toi on tosi hyvä. Hyvä jos tulee se positiivisuus läpi, koska itse sitä aina miettii että onko mun musiikki vähän sellasta ”kaikki on ankeeta” -musiikkia.

Ei, vaan tässä on hyvä suomipop-viba, mutta sellainen mikä toimisi maailmalla. Kun mä kuuntelin tätä mä mietin että jos tätä ei lähdetä puskemaan ulkomaille, mulla menee usko Suomeen lopullisesti. Onko sulla sellaisia toiveita?

Kyllä mä haluaisin lähteä tuonne, olen aina ajatellut että toi on sen verran marginaalista musiikkia, että on ihan luonnollista ajatella että kuulijakuntaa on pitkin maailmaa. Mä oon esiintynyt omalla kokoonpanolla Lontoossa, Tallinnassa, Tartussa ja vastaanotto oli tosi ihana.

Tuleeko sulta pian oma sooloalbumi ulos?

EP olisi tarkoitus laittaa ulos nyt alkusyksyllä. Juuri nyt mä kuuntelen vikoja masterointeja ja laitan hommaa pakettiin. Levylle tulee varmaankin neljä biisiä, jotka ovat yhtä lukuun ottamatta kokonaan mun kirjoittamia. Siinä on mukana pitkän linjan soittajia: Henri Lindström, Jimi Tenor, Vilunki3000, Petri Kautto, Joona Hasan, Tuomo Puranen, Eero Tikkanen.

Niin, sä oot tehnyt ennen tätä sooloprojektia musiikkia jo yli vuosikymmenen erilaisten kulttimainetta nauttivien muusikoiden ja bändien kanssa, esimerkiksi Uusi Fantasian, Op:l Bastardsin, Noah Kinin, Jaakko Eino Kalevin ja Cantoman albumeilla. Miten sä päädyit työskentelemään Phil Misonin kanssa Cantoman pariin, tekemään baleaarista saundia kaiken eri Suomi-meiningin lisäksi?  

Ymmärtääkseni Phil kuuli Uusi Fantasia -biisin jolla mä lauloin. Luulen, että on kyse kappaleesta, joka löytyy toisen Café del Mar -legendan, José Padillan kokoelmalevyltä. Phil tykkäsi mun äänensävystä ja otti yhteyttä. Se oli vähän hämmentävää, mä olin ihan että ”mikä shenanigan tää on”, että eikö sieltä Englannista löydy laulajaa. Mutta Phil tuli tänne ja me nauhoitettiin ja kirjoitettiin biisejä pari päivää. Sen jälkeen mä olen käynyt Lontoossa ja Amsterdamissa nauhoittamassa parille, kolmelle hänen albumilleen vokaaleja.

Sä oot tehnyt niin paljon yksittäisiä siistejä projekteja, että muistatko sä itsekään kaikkia? Tuleeko sulle ikinä sellaista tilannetta että sä menet vaikka baariin ja siellä soi joku biisi, ja sitten sä muistatkin että se on sun?

On mulle käynyt niin! Että kuulostaapa tämä biisi oudon tutulta, ja sitten tajuaa että se on oma ääni. Se on kyllä aina hämmentävää.

Millaisia sun biisientekoprosessit on?

Ne vaihtelee. Välillä voi olla vaan yksi sana, jonka mä kuulen tai näen jossakin. Se herättää tunteen tai muiston, ja koko biisi rakentuu sen ympärille. Tai sitten mä istun pianon ääreen soittelemaan ja sieltä tulee säveliä jotka herättää jotakin ja sitten tekstiä alkaa tulla. Mä koetan herätä aikaisin aamulla, seiskalta, ja kirjottaa ihan ensiksi tajunnanvirtaa kynällä paperiin, koska päiväsaikaan on aina niin paljon kaikkia hoidettavia asioita. Mä koetan päästä joka päivä luontoon, se on tärkeää mulle.

Onko tulevalla EP:llä jokin yhtenäinen teema, mistä sun biisit kertoo?

Mä en halua liikaa avata biisien merkityksiä, koska mulle on joskus käynyt niin, että mä oon lukenut jonkun artistin haastiksen missä se analysoi omia biisejään, ja mulla on ollut ihan eri käsitys niistä merkityksistä. Mä en olisi halunnut kuulla sitä sen omaa tulkintaa. Joten mä pelkään sanoa mitään. Mutta sen verran mä voin paljastaa, että ”Caves and Blood Veins” kertoo siitä kun tullaan valmiiksi kohtaamaan totuus. Yhteinen teema EP:lle on varmaan se, että vaikka mulla on surumielinen sävy siinä, niin taustalla on joku eteenpäin menemisen ja hyvän löytämisen teema.