Pääkirjoitus: Totuus sattuu

Teksti: Koko Hubara
Kuva: Toni Härkönen
Syyskuu 20, 2018

Nämä pääkirjoitukset on julkaistu vuosina 2017-2021 silloisen päätoimittajan Koko Hubaran toimesta.

Ensi kevään eduskuntavaalikampanjointi on alkanut. Vähimmäisvaatimus pitäisi olla, etteivät puolueet valehtele silmiä päästään.

Nyt seuraa paljon väsyneitä numeroita, mutta koeta jaksaa mukana.

Valtioneuvosto antoi viime perjantaina 14.9. eduskunnalle hallituksen esityksen valtion talousarvioksi vuodelle 2019. Eli siis esitti budjetin, jonka puitteissa Suomen pitäisi toimia ensi vuonna. Talousarvioesityksessä valtion kokonaistuloiksi arvioidaan 53,9 miljardia euroa ja määrärahoiksi ehdotetaan 55,3 miljardia euroa. Eli Suomi ottaa 1,4 miljardia euroa lainaa, koska talous on alijäämäinen.

Viisi päivää myöhemmin, 19.9., perussuomalaiset jakoi Facebook-sivullaan päivityksen, jossa lukee näin: ”Turvapaikanhakijoiden vastaanotto- ja kotouttamiskuluihin kuluu 1,4 miljardia euroa vuosina 2017–2019. Tässä ei ole vielä edes huomioitu toimeentulo- ja asumistukimenoja. Suomi ottaa 1,4 miljardia lainaa vuonna 2019. Pistääkö miettimään?”

Postaus on jaettu seuraavin saatesanoin: ”Kenen hyväksi suomalaisten verot? Suomalaisten vai muiden? Joku tämän maksaa ja sinä tiedät kyllä kuka. Vastakkainasettelun aika on nyt. Saa jakaa.”

En edes viitsi puuttua viestin retorisiin keinoihin ja siihen, että se kiihottaa kansanryhmää vastaan, mikä on Suomessa rikos. Olen kiinnostunut siitä, miksei puolueella ole pokkaa puhua totta? En arvosta rasisteja, mutta vielä vähemmän arvostan pelkurirasisteja, joilla ei ole pokkaa puhua agendastaan avoimesti, vaan he menevät piiloon mielivaltaisesti heittelemiensä lukujen taakse.

Ensinnäkin, Valtion talousarvioesitykset viimevuosilta ja tulevalta vuodelta ovat netissä kaikkien saatavilla ja ne ovat suhteellisen helppotulkintaiset. Niiden mukaan todelliset vastaanottokulut ovat vuosina 2017–2019 noin 0,66 miljardia euroa ja kotouttamiskulut suunnilleen toinen mokoma. Luku on tosiaan yhteensä noin 1,4 miljardia, mutta se nimenomaan sisältää vastaanottorahan, toimeentulotuen ja asumisen, toisin kuin perussuomalaiset väittävät ja kuten budjettiesityksessä selkeästi ranskalaisin viivoin lukee. Mikäli nämä kulut luettaisiin pois, jäisi kustannuksia jäljelle noin 0,77 miljardia, eli noin puolet vähemmän kuin mitä perussuomalaiset väittävät.

Toiseksi, on hieman hassua, että perussuomalaiset laskevat yhteen asioita kolmelta vuodelta ja vertaavat niitä yhden vuoden lainasummaan. Ensi vuoden vastaanotto- ja kotouttamiskulut ovat yhteensä arvioidut reilut 400 miljoonaa euroa, eli vain noin neljäsosa 1,4 miljardin lainasta.

Vertailun vuoksi, esimerkiksi yleissivistävään koulutukseen ja varhaiskasvatukseen (johon sisältyy myös esimerkiksi maahanmuuttajalasten valmistava koulutus, koulukodit ja vaikkapa erityistuen tarpeessa olevien henkilöiden opetus, eli monenlaisissa haavottuvaisissa tilanteissa olevien ihmisten tarpeessa olevien lasten kasvatustyö) on varattu vuosina 2017–2019 1,4 miljardia euroa, muttei kai kukaan kysele, että keneltä meiltä on pois se, että lapsia, nuoria ja aikuisiakin sivistetään ja autetaan osaksi yhteiskuntaa. Se kun kuuluu valtion tehtäviin, siinä asuvista huolehtiminen. Kyllä pirukin raamattua lukee.

“En arvosta rasisteja, mutta vielä vähemmän arvostan pelkurirasisteja, joilla ei ole pokkaa puhua agendastaan avoimesti.”

Kolmanneksi, perussuomalaiset eivät ota huomioon sitä, että siinä missä maahanmuuton kustannukset ovat yleensä lyhytaikaisia, tutkimusten mukaan maahanmuutto kasvattaa kansantaloutta pitkällä aikavälillä. Niin kilpailukyky, ulkomaankauppa, yksityisyrittäjyys kuin työmarkkinoiden dynaamisuus kasvavat maahanmuuton mukana.

(Ja jos jotakuta kiinnostaa Suomen väestönkasvu, niin myös se on meillä tällä hetkellä käytännössä täysin riippuvainen maahanmuutosta, kun ”luonnollinen” väestönkasvu eli kuolleiden ja syntyneiden erotus on vain joitakin tuhansia vuodessa. Eri asia on sitten se, ettei sanota suoraan, ettei suomalaisten haluta muuttuvan ruskeiksi.)

On totta, että näitä asioita on hankala mitata ja niistä on vaikea puhua samaa kieltä, koska muuttujia on paljon. Mitataanko valtion budjettia vai kansantaloutta, bruttokansantuotetta, kilpailukykyä vai mitä? Kyllä nämä asiat minustakin tuntuvat välillä kirveenvarsilta, ihmisiä me kaikki olemme ja maailma sotkuinen. Tämän hetkisen tiedon valossa, esimerkiksi tämän Harvardin yliopiston tutkimuksen mukaan, maahanmuuttajien työllisyysaste ja ansiotason kehitys maassa oleskeltujen vuosien myötä kuitenkin näyttäisi olevan se asia, joka näyttää parhaiten maahanmuuton taloudelliset vaikutukset. Kun ihminen sopeutuu uuteen kotimaahan ja työelämään asettumisen kautta, hänestä tulee yhteiskunnallinen toimija ja, totta puhuen, kunnollinen veronmaksaja. Hän siis osallistuu valtion budjettiin omalla panoksellaan.

On totta, että maahanmuuttajat työllistyvät Suomessa heikommin kuin naapurimaissa. Ja että ruskeat ja mustat ihmiset, erityisesti Lähi-idästä ja Afrikasta tänne muuttaneet naiset, työllistyvät kaikkein heikoiten. Ei olla varmoja mistä se johtuu. On arveltu, että syyt liittyvät heikompaan yleiseen työllisyystilanteeseemme, pitkiin perhevapaisiin sekä ennakkoluuloihin ei-valkoisia ja ei-täydellisesti suomea puhuvia työnhakijoita kohtaan – jälkimmäisen lienee tunnistavat hyvin myös ne meistä, jotka eivät ole muuttaneet tänne mistään mutta kuuluvat nimen ja ulkonäön perusteella tähän samaan kategoriaan. On silti varmaan sanomattakin selvää, että myös yksilöllä itsellään on etuoikeutetummat valmiudet liikkua työelämässä jos hän tulee toisesta länsimaasta eikä ole esimerkiksi traumatisoitunut sodassa.

Mutta, jos luvuista kerran halutaan puhua, niin puhutaan sitten vaikka siitä, että yli 175 miljoonaa ihmistä asuu jossakin muualla kuin kotimaassaan. Yli 65 miljoonaa ihmistä elää pakolaisena. Heistä yli 40 miljoonaa on paennut oman maansa sisällä, ja Suomessa heistä oleskeli vuonna 2016 vain reilut 18 000 henkilöä. Tänä vuonna Suomen kiintiö on 750 pakolaista. Villi veikkaus: maahanmuutto, jota on ollut aina kaikenlaisista erilaisista syistä, ei lopu tulevallakaan hallituskaudella. Eikä ihmisiä saada mukaan yhteiskuntaan tekemällä siitä ulossulkeva ja äärioikeistolainen.

Ja jos luvuista kerran halutaan puhua, niin puhutaan sitten vaikka kuluvalla hallituskaudella kehitysapuun tehdyistä massiivisista leikkauksista, joka voi vaikuttaa suoraan myös siihen, että ihmiset joutuvat lähtemään kotimaistaan (49 miljoonaa euroa, tai 43 prosenttia rahoituksesta). Tai asekaupasta, jota Suomi teki maailmalla, suureksi osaksi Lähi-idässä, vuonna 2015 yli 133 miljoonan euron edestä – ja jonka vuoksi kokonainen sukupolvi ihmisiä on nyt kuolemassa Jemenissä ilmaan mitään mahdollista edes hakea turvapaikkaa meiltä. Tai jatkuvasti tiukentuvista, täysin epäinhimillisistä perheenyhdistämis- ja pakkopalautustoimenpiteistä, joiden yksi taustamotivaattori on juuri vastaanotto- ja kotouttamiskulujen pitäminen aisoissa. Ja joista aiheutuvia tuhoja ei voi mitenkään mitata rahassa: esimerkiksi Suomeen on kasvamassa kokonainen sukupolvi ruskeita lapsia, joiden toinen vanhempi on lähetetty kuolemaan. Voisiko joku laskea sen kustannukset Suomen sosiaali- ja terveyssektorille tai kansanterveydellemme?

Tai, vielä yksinkertaisemmin: jos luvuista kerran halutaan puhua, niin puhutaan sitten totta. Ja tämä koskee kaikkia puolueita, kaikissa asioissa.