"Minä haluan olla pyhä!"

Teksti: Mona Eid
Kuvat: Mona Eid (jälkikäsittely Caroline Suinner)
Kesäkuu 29, 2017

Turun Aurajoen varrella vanhan remontoidun Viinatehtaan moderniin saliin on kokoontunut noin kuudenkymmenen hengen yleisö pääasiassa valkoista, nuorta queer-porukkaa. Turku Pride on kutsunut Amerikan suurlähetystön avustuksella vierailulle Alok Vaid-Menonin, teksasilaisen, muunsukupuolisen performanssiartistin.

Show alkaa. Vaid-Menon astuu sisään lähes parin metrin pituudellaan korkeissa platform-korkokengissä, vaaleanpunaisissa velour-trikoissa ja puhvihihaisessa takissa. Femme in Public -performanssi on alkanut.

”Where do all the sad girls go?” resonoi tiiliseinästä toiseen. 

”…yritin rakastaa itseäni, ja sitten menin ulos ja minua rangaistiin siitä”, Vaid-Menon jatkaa englanniksi ääniefektilaitteen lävitse.

Hän lausuu runoja käyttäen mantramaista äänentoistoa, hengitystä ja kaikua. Femme in Public on monipolvinen esitys, jossa kyseenalaistetaan muun muassa CIS-normatiivisuus eli syntymässä määrätyn sukupuolen korostaminen ja se miten transhenkilöltä vaaditaan dualistisiin sukupuolinormeihin asettumista. Vaid-Menon kieltäytyy määrittämästä itseään näillä kategorioilla ja tuo esille toistuvasti ettei halua olla nainen tai mies, vaan vapaa. Hän kritisoi länsimaista, binääristä sukupuolijaottelua ja sen totaalisuutta. Hän tuo esiin näiden normien traagiset seuraukset: transihmisiin kohdistuvat viharikokset ja kuolemat.

Vaid-Menon pitää provosoivan, vaihtoehtoisen historianluennon, joka on kuitenkin pakahduttavan hauska. Liioittelevan humorismin keinoin hän kertoo ”vaikeasti äännettävästä Choristianityn” uskonnosta ja kolonialistien epämiellyttävistä kulttuuripiirteistä. Siitä kuinka denialismi on eräs eurooppalainen ”pyhä traditio” ja että kansanmurha kuuluu ”Eurooppalaisen kulttuurin arvoihin”.

Vaid-Menon kertoo esityksessään kuinka monet ei-länsimaiset kulttuurit ovat itse asiassa paljon queerimpiä, moninaisempia sukupuolinormeiltaan, kuin länsimainen kulttuuri. Hän kritisoi toistuvasti sukupuolisuuden tiukkoja, kolonialistisia muotteja. Hän kertoo kuinka alkoi itse tuntea kehodysforiaa (kehon ja sukupuoli-identiteetin ristiriitaa) vasta sitten kun hänen oli pakko valita sukupuolinormi länsimaisten kategorioiden mukaan.

Femme in Public jatkuu sillä, että Vaid-Menon näyttää kuinka rodullistettu, maskuliininen keho nähdään: hän muuttuu uhkaavasta ”Osamasta” vähemmän vaaralliseksi transhenkilöksi. Vaid-Menon puhuu koskettavasti siitä, miten kapeaan muottiin rodullistetut miehet ahdetaan ja miten ihmisiä maskulinisoidaan rodullistamisen myötä. Hän kertoo ettei hänen isänsä uskalla tuntea, ilmaista vihaa tai surua, koska rodullistettujen tunneskaalat koetaan uhkaavina. Vihainen, tumma mies on pelottava. Trans femmenä tumma henkilö vapautuu näistä rodullistamisen taakoista

”Te rakastatte minua mutta ette isääni”, Vaid-Menon huudahtaa latautuneesti.

Vaid-Menonilla on syy siihen, miksi hän käsittelee taiteessaan näin vaikeita asioita.

”On ihmisoikeus tietää omasta historiastaan, eikä vain valkoisesta historiasta, jota pidetään tieteenä. Etenkin täällä valkoisissa yhteiskunnissa joissa kasvamme ja joissa luulemme olevamme ainoita."

Rodullistetusta kuulijasta esityksen dekolonialistinen vastapuhe saattaa tuntua raikkaalta vaikka varmasti myös provosoivalta. Harvat naurunhörähdykset vaihtuvat keikan edetessä käsinkosketeltavaan hiljaisuuteen Vaid-Menonin piikitellessä valkoista feministististä liikettä ja Priden cis-normatiivisuutta. Tunnelma on painostava, kun taiteilija kertoo kolonialismin ja rodullistamisen tuomasta vihasta ja surusta. Epämukavuuden voi tuntea laskeutuvan huoneeseen. Mutta miten hän uskaltaa? Miten hän kehtaa?

Yksinäisestä nuoresta aktivisti-taiteilijaksi
Keikan jälkeen Vaid-Menon istuu haastatteluun. Hän on valmis puhumaan kaikesta ja vastailee auliisti kysymyksiin. Hän kertoo avoimesti, ettei ole aina ollut yhtä suorapuheinen, vaan käynyt todella pohjalla, yrittänyt itsemurhaa jo 13-vuotiaana. Hän tunsi pohjatonta yksinäisyyttä pienessä teksasilaisessa kotikaupungissaaan, jossa ei tavannutruskeaa sukupuolifluidia nuorta. Kirjoittaminen ja runous pelastivat hänet rasismin ja transvihan aiheuttamalta epätoivolta. Hän kertoo ollessaan onnekas kasvaessaan internet-sukupolven aikana.

”Aloin kirjoittaa 13-vuotiaana. Itse asiassa kirjoitin päiväkirjaani ja itkin. Sitten jaon kirjoituksiani pseudonyymin avulla. Minulla oli siis mahdollisuus löytää yhteisöllisyyttä ja vertaistukea internetin kautta kauan ennen kuin tapasin yhteisöni oikeassa elämässä”, hän muistelee.

Internetistä löydetyt kontaktit osoittautuivat sittemmin hyviksi tyypeiksi jotka kannustivat kirjoittamaan enemmän. Tämä on Vaid-Menonin mukaan monen queer- ja transnuoren polku.

”Omat yhteisömme ovat superheteronormatiivisia ja tunnemme olomme niin eristetyksi myös siksi, että esimerkiksi LHBTIQ+-yhteisöt ovat niin valkoisia. Meidän pitää löytää epätyypillisiä tapoja löytää yhteisömme ja mielestäni internet tarjoaa paljon mahdollisuuksia tähän.”

Vaid-Menon kasvoi intialaistaustaisessa perheessä ja identifioituu eteläaasialaiseksi amerikkalaiseksi. Hän suoritti Stanfordin huippuyliopistossa kandidaatintutkinnon feminismistä ja etnisistä tieteistä sekä maisterintutkinnon sosiologiasta. Sittemmin hän on ollut töissä Audre Lorde -projektissa, joka on ruohojuuritason toimintakeskus rodullistetuille HLBTQI- ja muunsukupuolisille nuorille.  Julkisuuteen Vaid Menon nousi Dark Matter -runohankkeen kautta, jota hän teki Janani Balasubramanian kanssa. Omalle soolouralleen hän irrottautui tämän vuoden alussa.

”Aloitin esiintymiseni oikeastaan kysymällä maailmalta, onko kukaan muu olemassa.”

Nykyään Alok Vaid-Menon on ympäri maailmaa esiintyvä runotaiteilija, fashionista ja ihmisoikeusaktivisti, joka määrittelee itsensä trans femmeksi, feminiinisyyttä korostavaksi muunsukupuoliseksi. 

”Rakastan muotia. Se on antanut minulle ja monille rakastamalleni ihmisille haarniskan silloin kun emme ole pystyneet hallitsemaan kehojamme johon synnyimme, ihonvärejä johon synnyimme, sukupuoliamme johon synnyimme. Vaatteilla pystymme vaikuttamaan siihen miten ihmiset katsovat meitä. Rakastan sitä että näen ihmisiä ympäri maailman ilmaisevat itseään anteeksipyytelemättä. Muoti on kuvittelemista ja se on poliittinen teko.”

Lopulta löytyy vastaus myös Vaid-Menonin rohkeuteen. Vastaus on lava, joka on paikkana vapauttava. Se tuntuu kodilta.

”Lavalla olemisessa on ympäri maailmaa kulttuurisesti jotakin sellaista, joka antaa luvan sanoa ja tehdä asioita, joita olisi mahdotonta tehdä lavan ulkopuolella. Joka esitys tuo minut lähemmäs itseäni, sitä kuka oikeasti olen.”

Väkivaltaa vastaan, onnellisuuden puolesta
Femme in Public on sarkastisen, vihainen, surullinen, jopa traaginen performanssi – mutta ennen kaikkea se on humoristinen. Miksi yleisöllä oli silminnähden niin epämukava olo, vaikkei se perisuomalaiseen tyyliin juuri näyttänytkään tunteita?

Vaid-Menon huomasi reaktioiden vähyyden ja epämukavuuden itsekin ja pohti, josko ihmisillä on tapana padota tunteitaan meilläpäin. Suomi näyttäytyi hänelle, kaikesta yltäkylläisyydestä ja rikkaudesta, turvallisuudesta ja järjestelmällisyydestä huolimatta tukahdutetulta tunteiden suhteen. Ihmiset ovat kaukana toisistaan ja on kuin ihmisten välillä olisi muurit tai rajat. Kahden tunnin esityksen jälkeen, jossa hän huusi ja itki, Vaid-Menon tunsi että kykeni ”puhkaiseman vain pienen ikkunan” ihmisten muureihin. Hän kannustaa ihmisiä myös rentoutumaan.

”Rakastan huumoria. Rakastan pitää hauskaa ja vitsailla. Monet miettivät saako nauraa, mitä jos tulee call-outatuksi. Silloin kysyn haluammeko maailman jossa emme uskalla nauraa siksi että pelkäämme mokaavamme ja olevamme poliittisesti epäkorrekteja?”

Vaid-Menon painottaa että tarvitsemme yhteisöä, johon peilata itseämme. Yhteisöä, jossa näemme itsemme. Eikä sitä pitäisi joutua selittelemään kellekään. Toisaalta, kaikesta kriittisyydestään huolimatta, Vaid-Menon on sovitteleva ja puhuu solidaarisuuden ja yhteyden rakentamisen puolesta. Vaikka tarvitsemme omat tilamme ja yhteisöt, joissa voimme nähdä itsemme, tarvitsemme kaikki myös kaikki toinen toisiamme. Solidaarisuus on sitä että teemme yhdessä asioita, emme toistemme puolesta.

”Kaikki me elämme sotkuisia elämiämme, kukaan meistä ei ole täydellinen eikä siihen tule pyrkiäkään. Inhoan täydellisyyden politiikkaa, inhoan puhtauden politiikkaa, inhoan sitä että kaikkien pitää olla niin tiedostavia, niin radikaaleja. Elämme yhteiskunnissa ja järjestelmissä, joita yritämme kritisoida ja purkaa. Joten me olemme osa näistä järjestelmiä. Täydellisyyden tavoittelun sijaan meidän tulisi antautua haavoittuvuudelle. Koska satutetut ihmiset ovat niitä jotka tulevat pelastamaan maailman - eivät vahvat ihmiset – koska satutetut ovat rehellisiä ja aitoja."

Vaid-Menon haluaa muistuttaa että naisina ja transihmisinä meidän ei pidä vain taistella väkivaltaa vastaan vaan myös onnellisuuden puolesta.  

”Ei riitä että tyydymme vain väkivallan lopettamiseen. Tytöt, minä haluan tulla rakastetuksi, juhlituksi, palvotuksi, minä haluan olla pyhä!”