Home / Mayham

Mayham

Vuosi sitten syntyi Mayham. Sekasortoa merkitsevä englannin kielen sana "mayhem" oli jo useamman yhtyeen käytössä ja niinpä yksi kirjain vaihtui toiseen.

 

Teksti: Sonia El Kamel
Kuvat: Ousman Colley
Helmikuu 2, 2018


”Voi olla, että joku päivä julkaistaan oopperabiisi”, Julian Riikonen, 18, virnistää.

 

Hänen tuottamiensa trap-vaikutteisten taustojen päälle räppäävät veljekset Brian Brown, 17, ja Kemar Salo, 20, eli Mayham. Porukkaan kuuluu myös lapsuudenystävä Malminkartanosta, Tuomas Pullinen, 19, joka kulkee yhtyeen tukena keikoilla ja studiossa.

 

Kokoonpanon kappaleissa toistuvat trapiin vakiintuneet elementit kuten autotune ja 808-rumpusamplet. Lyriikat rakentuvat genrelle ominaisen uhon ja toiston ympärille. Erityisesti uuden aallon suomitrapissä sanoituksia rakennetaan usein mieleenpainuva hokema edellä.

mayhemshoot-5.jpg

 

Parhaimmillaan kuulijan mieleen iskostuneesta lausahduksesta syntyy laajalle levinnyt hashtag, joka on ihmisten puheisiin ujuttautuessaan arvokasta markkinointia kappaleelle. JVG:llä on #tarkenee, Kingfishillä #tuntipalkkatonni ja Pastori Pikellä #aitog. Tämä on tyypillistä aikana, jona listahittikappaleet ovat usein samalla ilmentymiä viraali-ilmiöistä.

 

Räpin uusinta aaltoa ei kuitenkaan ole syytä yksinkertaistaa. Musiikki elää netissä, ja siellä vaikutteet leviävät nopeasti. Genret ja niitä erottavat rajat pirstaloituvat. Kuten monet nykypäivän musiikintekijät, ei Mayhamkaan halua rajoittaa itseään vain yhteen musiikkilajiin. Se johtuu osittain myös siitä, että Salon ja Brownin lapsuudenkodissa raikasi musiikki aina old school rapista rockiin.

 

Aivan vielä Mayham ei kuitenkaan keskity oopperaan. Pian on tulossa viisi trapista, hiphopista ja RnB:stä ammentavaa kappaletta sisältävä EP. Kappaleesta “Ota mun kuva” kuvataan parhaillaan musiikkivideota.

 

Ota mun kuva

Mayham

 

Kappaleen nimi toistetaan biisin aikana kaksikymmentä kertaa, aina muutaman hokeman rykelmissä.

 

“Haluun ottaa ihan rauhassa
ja katsoa mihin tää menee.
Askel kerrallaan.”
–Kemar Salo

mayhemshoot-9.jpg

 

 Yhä useampi Mayhamin tapaan itseoppinut nuori on tehnyt läpimurron musiikkibisneksessä. Viimeisen vuoden aikana uuden sukupolven rap-tulokkaat kuten Cledos, Deezydavid ja IBE ovat singonneet ihmisten tietoisuuteen, räppäämään listahittibiiseille ja levy-yhtiöiden rostereihin.

 

Nuorten hiphop-villitystä selittää Mayhamin mukaan myös se, että moniin nuorisotaloihin on rakennettu studioita. Melkein kenellä tahansa kiinnostuneella on pääsy välineisiin, jolla musiikkia tuotetaan.

 

Vaatimattoman, mutta toimivan studion voi rakentaa myös kotiin. Muutama kuukausi sitten kolmikon ensimmäisellä äänityskerralla studio rakentui yhteisen tutun keittiöön ständistä, mikistä, kaiuttimista, tietokoneesta ja äänikortista.

 

”Musiikinteko on lopulta aika helppoa. Äänittää voi vaikka kadulla, ja paljon voi tehdä jälkeenpäin tietokoneella. Porukka kelaa, että ei voi olla räppäri tai muusikko, jos ei ole studiota. Se on vain tekosyy”, Riikonen sanoo.

 

Riikonen ja Salo arvioivat, että tällaiset vaivattomalta vaikuttavat läpimurrot ovat saaneet useat omakustanteista musiikkia tekevät haaveilemaan levytyssopimuksesta.

mayhemshoot-10.jpg

 

”On nähty, että porukka on räjähtänyt”, toteaa Salo.

  

Asetelma voi kuitenkin poikia kilpailua. Niin Mayhamissakin aluksi ajateltiin, kunnes musiikin tekemiselle löytyi oma tahti.

 

”Mä myönnän kyllä, että ajattelin aluksi vähän mustavalkoisesti tämän olevan yksi iso kilpailu. Mutta nyt olen tajunnut, että on monia eri reittejä menestyä. Haluun ottaa ihan rauhassa ja katsoa, mihin tää menee. Askel kerrallaan”, Salo sanoo.

 

Tuotannoltaan synkät, mutta lyriikoiltaan eloisat kappaleet syntyvät lähes aina valvottujen öiden ja improvisoinnin tuloksena. Studiopäivinä Mayham tapaa iltayhdeksältä, ja äänityksillä on tapana venyä aamukuuteen tai -seitsemään. Sen jälkeen kouluun mennään muutaman tunnin yöunilla.

 

”Yleensä se menee niin et mä väännän ensin himassa noin 60 biittiä. Sitten mennään studiolle ja soitan ne kaikki”, Riikonen kertoo.

 

Kun Riikonen soittaa biitin, Salo ja Brown räppäävät lennosta. Esimerkiksi “Ota mun kuva” -kappaleen kertosäe syntyi freestylenä.

 

”Hyräilen vain jotain randomia Jullen biittiin. Ja sitten ne biisit vain syntyy”, Salo kuvailee luomisprosessiaan.

 

Vaikka joissakin rapin koulukunnissa on erilainen näkemys sattumanvaraisuudesta sanoituksen tyylikeinona, Mayham tekee musiikkia omilla ehdoillaan.

 

”Jotkut sanovat, että musiikin pitäisi olla runollista. Mutta mun näkemys on se, että meidän musaa voi kuunnella, jos haluaa viihdyttää itseään ja saada hyvän fiiliksen”, Riikonen sanoo.  

 

Mayham on jo ehtinyt esittää kappaleitaan yleisölle. Tammikuiset keikat Nosturissa ja Nummelassa keräsivät paikalle tuttuja ja tuntemattomia ikätovereita. Monet lauloivat mukana ja muutamat osasivat jo sanat ulkoa.

 

“Vaikka mitään ei ole vielä ulkona”, Brown sanoo hieman epäuskoisena.

 

Se tuntui hyvältä.

 

Uuden aallon suomitrap on sukupolvikokemus. Ja kun monilla on sama tavoite, massasta erottuminen voi olla haastavaa. Siksi Salo mainitsee suurimmaksi vaikuttajakseen OutKastin, joka onnistui erottumaan joukosta gangstarapin kulta-aikana.

 

”Ja sitä mäki haluun, erottua joukosta.”