Teksti: Eni Iduozee
Marraskuu 12, 2017

Dad, sinulle on ehkä maailman vaikein keksiä hyvää lahjaa. Minulla ei ole yhtä isoa lahjakompleksia kenenkään muun kanssa kuin sinun, ja olen vihdoin oivaltanut miksi. Koska tunnen sinut tiedän, että arvostat paljon enemmän muistamisen elettä kuin itse lahjaa. Enkä ole aina muistanut. Anteeksi. Sinä olet tunteella eläjä enemmän kuin mitään muuta, vaikka yritätkin kätkeä sen muulta maailmalta. Sellainen sinä vain olet – pidät kaikesta huolimatta kaiken sisälläsi. Siksi tänä vuonna saat minulta jotakin, joka kertoo sinulle, kuinka paljon sinua arvostan ja joka säilyy mielessäsi aina: tämän kirjoituksen ja kiitoksen.

Kiitos ensiksi ihan vain siitä, että olet dad. Minulle sinä olet dad, et isä. Minusta tuntuisi epäluonnolliselta kutsua sinua muuksi. Dad herättää minussa tunteita, joita isä ei herätä minussa lainkaan. Toisaalta pikkutyttönä olit minulle daddy ja välillä saatan vieläkin vahingossa kutsua sinua siksi. Se tuntuu aikuisiällä huvittavalta, olenhan vahva itsenäinen nainen – ainakin yleensä.

Nykyään minusta on jotenkin hassua ajatella, että lapsuudessani olit minulle niin pelottava auktoriteetti. Tiukempaa isää sai etsiä. Toisaalta taisit olla vain hyvä näyttelemään, sillä aikuistuttuani sinusta paljastui maailman rennoin ja lempein hahmo. Miten ihmeessä jaksoit pitää pokerinaamaa kaikki ne vuodet? Teinityttöaikoinani haastoin sinut kaikessa ja sait minut usein jopa raivon partaalle. Omistautumisesi oli niin vahvaa, että joskus toivoin, ettet olisi ollut siinä ollenkaan.

Oikeasti olet minulle tietenkin kultaakin arvokkaampi, korvaamaton, et itsestäänselvyys. Muista se aina. Minua pelottaa ihan liikaa ajatus siitä, että jonakin päivänä sinua ei enää olisikaan. En tiedä kuka olisin ilman sinua, kun puolikas identiteettiäni rakentuu täysin sinun varaasi. Ethän siis ole menossa mihinkään vielä pitkään aikaan, koska tulet olemaan korvaamaton myös minun lapsilleni – sitten jonakin päivänä.

Lupaathan? Lupaatko myös, että viimeistään silloin lopetat harmaiden hiustesi värjäämisen? Ne peittävät jo yli yhdeksänkymmentä prosenttia päästäsi…

Tiesitkö muuten, että on yksi biisi, joka kuvastaa täydellisesti lapsuuttani kanssasi ja saa minut edelleen hyvälle tuulelle ja onnelliseksi. Se on Jade-yhtyeen ”Don’t Walk Away” vuodelta 1992. Ihan oikeasti, kuinka monta kertaa soitit tätä biisiä, rehellisesti? Olet ehkä suurin kahdeksankymmentä- ja yhdeksänkymmentälukujen rnb-fani, jonka tunnen. Boyz II Men, New Edition, Zhané, En Vogue ja niin edelleen. Kiitos sinun niin olen minäkin.

Vai oliko minulla edes vaihtoehtoja? Meillä soi kotona musiikki yhtä soittoa ja sinun vuoksesi tuskin kykenen imuroimaankaan ilman, että musiikki pauhaa taustalla. Muistatko ne lukuisat kerrat, kun tanssimme olohuoneessa pyjamoissa ja sinä opetit minua ja veljeäni tanssimaan? Sille taitaa olla jopa oma nimi, olikohan se step-touch tai jotakin sellaista. Sinun versiosi oli kylläkin melko old school enkä minäkään onneksi enää tanssi saman lailla.

Kiitos, että koti on voinut olla minulle aina safe haven. Ja kiitos, kun olette äidin kanssa aina muistuttaneet minua siitä, mistä tulen. Ainoastaan lapsuudenkotimme ulkopuolella minusta tuntuu etten kuulu joukkoon.

Identiteetti on ilmentynyt minulle useimmiten ristiriitaisena epävarmuuksien tunnemyrskynä, ja vasta tänä päivänä olen kohdannut muita ruskeita tyttöjä, jotka käyvät läpi samaa vuoristorataa. Sinä olit kuitenkin siinä jo kauan ennen heitä, tukemassa minua ja haastamassa minua olemaan paras versio itsestäni.

Kiitos, että olet ollut tinkimättä
hyvä ihminenja isähahmo – muillekin kuin
vain minulle.

Muistatko lempinukkeni Annan, jonka kävin kaivamassa kellarikomerostanne taannoin? Annan merkitys on avautunut minulle vasta hiljattain. Se, että yhdeksänkymmentäluvun alun Suomessa minun nukkeni on ollut ruskea ja näyttänyt siltä kuin Anna, on todella tärkeää. Kiitos Annasta.

Toisaalta kiitos myös siitä, että sait minut välillä unohtamaan kaikki ne ruskean tytön esteet, joita maailma eteeni laittaa. Ehkä juuri pelkäämättömyys on osittain vienyt minua eteenpäin tähän asti. Toisaalta on ollut ahdistavaa huomata, että nykyään tuntuu kuin en mitään muuta näkisikään kuin esteitä joka puolella. Eikö ole kuitenkin turha teeskennellä etteikö niitä olisi? Seuraava askel on poistaa nämä esteet lopullisesti. Se matka ei tule olemaan helppo. Kiitos, että autoit minut alkuun. Kiitos, että kasvatitte äitini kanssa minusta rohkean.

Myönnettäköön, että välillä sinä olet minulle kuin reality check tai ehkä sittenkin check yourself. Sinun opettamasi arvot ovat olleet aina maanläheisiä ja ohjanneet minua siihen, minkälainen ihminen haluan olla. Olet hyväsydämisin ja vahvin mies, jonka tunnen ja uhrannut koko elämäsi muiden ihmisten auttamiseen. Ei varmasti ole ollut helppo olla ensimmäisiä ei-valkoisia opiskelijoita kahdeksankymmentäluvun Tampereella, saati sitten työelämässä. Ajatuskin puistattaa. Kaikki ne epäreilut vastoinkäymiset, joita olet joutunut elämäsi aikana sietämään: niitä on liikaa.

Miten ihmeessä tunteesi eivät purkautuneet koskaan vihana?

Kun sinä ensimmäistä kertaa sairastuit muutama vuosi takaperin, minun oli vaikea hyväksyä sitä, että maailma palkitsee sinut sillä tavoin. Olet minulle oman sukupolvesi pioneeri; omistautunut isä ja aviomies, korkeakoulutettu poc-suomalainen ja arvostettu virkamies. Olet auttanut niin monia saamaan oman elämänsä kasaan ja siinä prosessissa samalla uhrannut oman terveytesi. Terveytesi heikentyminen oli seuraus kymmenien vuosien taakasta. Muiden ihmisten surullisten kohtaloiden ja elämänvääryyksien kannattelemisesta. Moni ei ole sinua tästä edes kiittänyt, vaan päinvastoin loukannut kunniaasi. Silti kohtelet kaikkia muita ympärilläsi paremmin kuin sinua on koskaan kohdeltu. Olet aina parempi mies, aina.

Kiitos, että sinulla on niin iso sydän. Kiitos, että olet ollut tinkimättä hyvä ihminen ja isähahmo – muillekin kuin vain minulle.

Kyllä, joku saisi kumittaa mielestäni ne lukuisat kerrat, kun tuntematon tai puolituttu ihminen kehtaa erikseen tulla utelemaan, ovatko vanhempani edelleen yhdessä. Ja yllättyy, kun vastaan myöntävästi. Joidenkin mielestä juuri isäsuhde vaikuttaa naisen rakkauselämän valintoihin. Kiitos, että sinun vaikutuksesi on ollut positiivinen. Minua ei ole juurikaan koskaan kiinnostanut pahat pojat. Tai noh, paria harha-askelta lukuun ottamatta. Haluan, että suhde perustuu luottamukselle, arvostukselle ja tasavertaisuudelle. Haluan, että minua kohdellaan hyvin. Kiitos, kun opetit minulle nämä arvot. Sinun antamasi esimerkin pohjalta vaadin omalta elämänkumppaniltani paljon (joskus jopa liikaa. En tyydy vähään. Tiesitkö, että sinä ja äiti olette minulle power couple. Ei, ette termin yleiskäsityksen mukaan, kuten statuksen, julkisuuden, omaisuuden tai ulkonäön perusteella. Te olette power couple tämän vuoksi: ”In a power couple, if one person is flawed, the other person makes up for their weaknesses in strenght. They encourage goodness in the world and make it a better place by being together”.  Asetun näiden urbaanista sanakirjasta bongaamieni sanojen taakse.

Dad, nämä asiat ovat vain pintariipaisu siitä, mitä sinä merkitset minulle. Eniten haluan kiittää sinua siitä, että olit aina siinä. Olit siinä, kun juoksin itkien kotiin pihan lasten haukuttua minua. Olit siinä, kun koulukaverini potki minua. Olit siinä, kun jouduin sairaalaan laskettuani pulkalla päin puuta. Ja olit siinä, kun vaihdoin lukiota rasismin takia. Kiitos dad, että olit siinä ja sanoit: ”Forget them, they are just stupid people”.

Kiitos, että olet laittanut minut ja veljeni aina kaiken muun edelle. Kiitos, kun et koskaan antanut periksi. Kiitos, kun olet pysynyt vahvana etkä antanut maailman satuttaa minua. Kiitos.

Rakkaudella,
Tyttäresi Eni