⌂ Home / Edod
Edod
Edod A Lody on nuorin viidestä sisaruksesta. Hän haaveilee ulkomaille muuttamisesta, välivuodesta ja psykologian opinnoista. Itsenäistymisestä. Tulevaisuus on vielä avoin, täynnä suunnitelmia ja mahdollisuuksia, mutta Helsinki voi helposti tuntua pieneltä, jos on elänyt koko elämänsä vanhempien sisarusten valvovan silmän alla.
Uwa Iduozeen valokuvaessee on katsaus 19-vuotiaan nuoren ihmisen arkeen, sen kaikessa epävarmuudessa ja kauneudessa. Ikkuna aikaan jossa kaikki tuntuu lopulliselta ja jossa toivoo itseään kuuntelemalla löytävänsä sen ihmisen, jonka kanssa haluaa viettää loppuelämänsä.
Kuvat: Uwa Iduozee
Toukokuu 2, 2017